Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

Glühweinin tuoksu vain puuttumaan jäi

Nyt menee arvuutteluksi, mutta saattaa olla, että Maskun kunnanjohtajalla Arto Oikarisella oli maanantaina lähes yhtä hyvä fiilis kuin uudenvuodenpäivänä. Tuolloin kuudenkympin ikään varttunut kyläpäällikkö vietti merkkipäiväänsä Garmisch-Partenkirchenin mäkimonttuhornankattilassa seuraamassa Keski-Euroopan mäkiviikon osakilpailua. Suomalainen ei voittanut. Ei leijunut glühweinin tuoksu eikä sopivia tuulirakoja tarvinnut haistella, kun Maskun valtuusto kokoontui Maskutalossa. Ehkä kippistelyyn olisi ollut aihetta, sillä Maskun päättäjät päättivät päätöksestä, jonka mukaan kunta ostaa Pirttimäen asemakaava-alueen tontit. Parin miljoonan hommasta ei tarvinnut joutavia jauhaa, vaan ratkaisu syntyi mykkäkoulumaisesti. Oikarinen on monien muiden tavoin ollut huolissaan Maskun tonttitarjonnasta. Nyt tästä ei enää tarvitse kipuilla, sillä Pirttimäestä tulee kunnan omistukseen yli 70 valmista omakotitonttia ja niiden kylkiäisinä vielä muutamia rivitalotontteja. Kun Kankaisten kartanon lähistölle kaavoittuu rakennuspaikkoja ja kun kunta hamuaa vielä seurakunnan maita Akkoistenmäestä, niin uusille asunnoille piisaa lääniä. Tai sitten kippistely olisi ollut ennenaikaista. Jospa Pirttimäen ihkutontit eivät menekään kaupaksi, kun nykyihmisillä on outo taipumus sulloutua kaupunkien slummeihin. Tässä tapauksessa kouluvelkaisen kunnan maanhankintasijoitus ei olisikaan jättikiva juttu, ruotsiksi jättekiva. Tikulla silmään törkittävät vanhojen muistelijat muistavat vielä aikoja, jolloin Maskun tontit riistettiin käsistä tai kunnantoimistosta. Silloin kun kaikki oli vielä paremmin kuin nykyään, tontteja tultiin varaamaan kunnallisesta virastosta. Ei ollut kännykän, ei tietokoneen, ei faksin eikä onneksi etenkään netin kaltaisia turhuuslaitteistoja. Voi olla, ettei varsinaisia telttakyliä syntynyt entisen kunnantalon lähimaastoon ennen tonttivarauskisan starttia. Jonoista jotkut puhuvat, mutta tähän täytyy ottaa sellainen varaus, että aika värjää muistot ja alkava keski-iän dementia on tuohon tullut vielä kaverityrkyksi. Kaupunkilaiset alkoivat kuitenkin Maskua kansoittaa. Ensin syntyi omakotitaajama Takapalttaan ja sitten Humikkala alkoi paisua. Siihen tahtiin ihmiset ovat halunneet maskulaistua, että joidenkin mielestä kunta on joskus kasvanut liiankin kiivaasti. Nyt tästä ei ole viime aikoina ollut huolta. Pitäjänneuvos, ex-johtokunnallispoliitikko Raimo Läksyllä on ollut tapana puhua Pyrrhoksen voitosta. On mukavaa, kun kunta kasvaa, mutta yksi kolikon monista kääntöpuolista on se, että sitten pitää rakentaa kaikenlaisia palvelulaitoksia. Etenkin päiväkodit ja koulut ovat sellaisia, joissa maleksii tuottoarvoltaan miinusmerkkisiä ihmisiä. Kunnan pitäisi myydä tontteja vain varakkaille keski-ikäisille pariskunnille, joilla on veronmaksukykyä ja jotka eivät raahaa mukanaan jälkikasvua kuntalaisten kustannettavaksi. Maskun kunnan talouskatsaus viime vuoden 11 ensimmäiseltä kuukaudelta lupailee muhkeaa 4,6 miljoonan euron ylijäämää. Tuommoisella summalla saisi jo jonkinlaisen kulman Kurittulan koulusta velattomaksi. Riemua riitti kuitenkin vain toviksi, sillä Oikarisen lausuma ennakkotieto tilinpäätöksestä kertoo, että joulukuu kuritti kuntaa ikävästi ja veti tuloksen pakkaselle. – Se ei riitä, että taloutta seurataan tarkasti. Nyt viranhaltijoiden on laadittava lista tehtävistä, jotka eivät ole pakollisia, Taito Ylhäinen (ps.) ehdotti. Jos kunta aikoo luopua joistakin palveluistaan tai kiinteistöistään, niin varpilla joku taas älähtää.