Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Hyvinvointivaltion kaamea häpeäpilkku

Ikäihmisten hoidon vakavat puutteet on korjattava välittömästi. Pitkään eläneet ongelmat ovat olleet tiedossa jo ainakin viimeisen 15 vuoden ajan. Selkeää parannusta ei ole silti saatu aikaan, ja tämä hyvinvointi- ja oikeusvaltion häpeäpilkku eli vanhusväestön kollektiivinen heitteillejättö on saanut jatkua. Silmät sulkemalla ei ole aiheutettu muuta kuin lisää kärsimystä hoidon tarpeessa oleville ja heidän läheisilleen. Kolmas kärsivä osapuoli ovat olleet hoitajat, jotka ovat joutuneet tekemään arvokasta työtään ala-arvoisissa olosuhteissa, mikä on aiheuttanut turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta. Vanhustenhoidon epäonnistumisessa on kyse yhteiskunnan moraalin rappeutumisesta. Koko arvopohja on vääränlainen, jos vanhempia sukupolvia ei kyetä arvostamaan eikä heidän ihmisoikeuksiaan pystytä takaamaan. Suomi on hoivan suhteen niin sanotusti epäperhekeskeinen, mikä tarkoittaa sitä että perheen ohella vastuu ihmisten hyvinvoinnista on valtiolla, jota ylläpidetään yhteisin verovaroin. Valtio taas on olemassa ihmistä varten ja sen olemassaololta, kuten koko demokratialtakin, putoaa oikeutus jos kaikkien hyvää kohtelua ei pystytä takaamaan. Hyvinvointivaltio on vain niin hyvä kuin sen heikoimmassa asemassa olevilleen antama tuki ja turva. Yksityisellä puolella on havaittu enemmän laiminlyöntejä eli suoranaisia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Tämä ei yllätä, koska voitontavoittelun nimissä laadulle ei ole ollut riittävää alarajaa eikä hinnalle ylärajaa. Laatu on siis voinut laskea ja hinta nousta. Ihmisten terveydellä ja viimeisellä elämänvaiheella rahastaminen ei sovi lainkaan oikeudenmukaisuuden rajoihin. Mitä sitten pitää oikeasti saada aikaan vieläpä nopeasti? Ensinnäkin ratkaisujen tulee tapahtua yhdenaikaisesti vähintään kolmella tasolla eli valtakunnan ja kuntien tasolla sekä yksityisten yritysten sisällä. Juuri tämä tekeekin kysymyksestä niin monimutkaisen. Kaikkien osapuolten yhteiskuntavastuuta tulee kiristää. Ikäihmisten hoivaan tarvitaan tätä varten rahaa vähintään miljardi lisää vuositasolla, jotta Suomi pääsee vanhustenhoidossa muiden Pohjoismaiden tasolle. Yksityisen puolen voitontavoittelu taas tulee laittaa aisoihin tiukalla säätelyllä, jotta asiakas saa jatkossa parempaa vastinetta rahoilleen. Lisäksi vanhuspalvelulain hoitajamitoitus tulee säätää sitovaksi. Nykyinen 0,5 hoitajaa per hoidettava on pelkkä suositus, jota kierretään monin keinoin. Muutaman desimaalin nostolla 0,7:ään minimitasoon saavutetaan suuri laadullinen lisäys työntekijöiden määrään hoivakodeissa. Valvontaa on lisättävä merkittävästi. Tässä työssä kuten koko alan kehittämisessä vanhusasiainvaltuutetusta olisi paljon apua. Samanlainen työkseen valvova silmä olisi hyvä olla myös jokaisessa kunnassa. Työntekijöille on mahdollistettava nimetön väärinkäytöksien ilmiantojärjestelmä, jotta heidän uhkailunsa loppuu. Yritysten omavalvontaan ei ole enää luottamista, koska sen pimeä puoli on jo tullut nähtyä. Keinoja on toki muitakin, mutta näillä päästään alkuun uudistuksissa, joiden on oltava luonteeltaan radikaaleja, pysyviä ja kokonaisvaltaisia. Kenenkään ei tule pelätä jäävänsä yksin huonon hoidon armoille vanhuudessaan, jonka arvokkuus tulee taata viimeisenä vastavuoroisena tekona yhteiskunnan rakentajille. Keinoja kyllä löytyy, todelliset parannukset ovat tahdon asia ja niiden saavuttaminen riippuu meistä. Pitäkäämme siis yhdessä ääntä epäkohdista, kunnes kipeästi kaivatut muutokset ovat totta! Sami Laaksonen Eduskuntavaaliehdokas (vas.), Uusikaupunki Li Grönlund Kaupunginvaltuutettu (vas.), Uusikaupunki