Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

VG-62 harjoitteli maalintekoa

Jääkiekko VG-62 14 Karhu HT II 6 Lauantain kotimatsin taso ei noussut korkeaksi, kun VG-62 sai vastaansa kakkosdivisioonan hännille jumiutuneen Karhu HT:n kakkosjoukkueen. Maaleja nähtiin lopulta 20, kun naantalilaiset murjoivat karhut peräti 14–6 (4–2, 5–0, 5–4). VG pääsi harjoittelemaan ottelussa rutkasti ylivoimaa, kun vain kahdella kentällisellä Naantalissa vierailleen vastustajan kuntopuoli sakkasi. Ylivoima toimi jo avauserässä, kun Ville Poukkula, Kaarlo Kopiloff ja Jesse Katajisto tempaisivat osumansa pakkopelin aikana. Kopiloffin laukoma 1–0-maali syntyi joukkueiden pelatessa täysilukuisina. VG-62 ratkaisi ottelun lopullisesti toisessa erässä, jonka se voitti näytöstyyliin 5–0. Maalinteossa kunnostautuivat ensimmäistä kertaa kakkosdivisioonassa maalannut Akseli Huttunen , Ossi Savolainen, Antti Rovio sekä kahdesti osunut ja hattutemppunsa täydentänyt Katajisto. Päätöserän alkajaisiksi myös Kaarlo Kopiloff sai hattutemppunsa tehtyä, kun hän onnistui maalinteossa kotijoukkueen ylivoiman aikana. Antti Rovion illan toinen osuma syntyi siirretyn rangaistuksen aikana. Jesse Katajiston illan neljäs jäi VG:n viimeiseksi. Häntä ennen maalin makuun pääsivät Ville Törmänen ja ensimmäistä miesten otteluaan pelannut 18-vuotias Riku Salo . VG-maalilla Sauli Rantalan iltapuhde ei ollut helppo, sillä joukkue hyökkäsi lauantaina puolustuspelin kustannuksella. Kuudesta päästetystä maalista huolimatta päävalmentaja Erkki Korpela oli tyytyväinen 22 kertaa torjuneen maalivahtinsa peliin. – Saulia ei päästetty kovin helpolla. Vetoja tuli etenkin ottelun alkupuolella melko vähän, mutta jokainen tilanne oli vaarallinen ylivoimahyökkäys tai läpiajo. Ihan mallikkaasti hän ottelusta selvisi, Korpela sanaili. Riku Salon lisäksi kakkosdivisioonassa debytoi alkukaudella Suomen Cupissa pelannut Akseli Huttunen. Molemmat täyttivät paikkansa ja onnistuivat myös maalinteossa. – Oli hyvä, että saimme heidät mukaan. Meillä oli aika paljon poissaoloja ja ketjut oli pakko laittaa aika lailla uusiksi. Saimme sentään täyden kokoonpanon, kun Huttunen ja Salo tulivat paikkaamaan poissaoloja. Joukkueen tasosta peli ei paljon kertonut. Runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua, joiden aikana VG:llä on mahdollisuus nousta vielä sarjakärkeen. Kotietu on jo varmistunut. – Odotellaan niitä kunnon pelejä, jotka alkavat sitten pudotuspeleissä.