Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Lokalahden Pinipajusta löytyy painimitaleja

– Kymmenenvuotiaasta olen painia harrastanut. Velipuoli minut aikoinaan painisalille veti, ja huomasin heti, että tämä on minun juttuni, sanoo SM-mitaleja 1970- ja 1980-luvulla voittanut, nykyisin Lokalahden Pinipajussa asuva Pentti Rasinkangas. Ivalossa 1961 syntynyt Rasinkangas suoritti asevelvollisuutensa peruskoulun jälkeen 17-vuotiaana silloisessa Lahden Urheilukoulussa Hämeen Rykmentissä 1979. Sitä ennen hän oli voittanut poikien 37 kilon sarjassa SM-pronssia ja SM-hopeaa poikien 52 kilon sarjassa sekä kreikkalais-roomalaisen painin yleisen sarjan 48 kilon sarjassa. – Seurani oli tuolloin Lapin Kaira. Vaikka paini pysyi kuvioissa, tein päivät rakennushommia. Se oli sitä aikaa, kun Lapin turismi alkoi kunnolla nousta. Rakennustöitä riitti Ivalossakin. Rasinkankaan omien sanojen mukaan vuoden 1983 SM-kisat menivät häneltä täysin penkin alle, ja painiharrastus alkoi muutenkin Ivalossa hiipua. – Velipoika oli töissä Tukholman seudulla. Sieltä hän soitteli ja totesi, että mitä sinä siellä Lapissa teet, kun ei ole enää painijoita eikä ole töitäkään. Tukholman seudulla en ehtinyt olla kuin kahdeksan kuukautta, kun painikaveri soitti ja pyysi raksahommiin Turenkiin. Sinne lähdettiin velipojan kanssa, ja painiseura vaihtui Turengin Sarastukseen. Ruotsissa edustin sen vajaa vuoden Upplands Väsbytä. – Työskentelin maatalouskoneita valmistavassa Tumessa vuodet 1984–86. Silloinen vaimoni sai töitä Janakkalan kunnasta, josta minä sitten sain itsekin töitä. Työskentelin kentänhoitajana aina vuoteen 2000, jolloin menin taas rakennustöihin Helsingin seudulle. Asuimme kuitenkin Janakkalassa. Uudenkaupungin autotehtaan rekrytointikampanja tavoitti Rasinkankaan ja hänen nykyisen asuinkumppaninsa 2017, ja edessä oli muutto Lokalahdelle. Työt autotehtaalla alkoivat saman vuoden toukokuussa. – Se työ ei kuitenkaan vastannut odotuksia, sen vaistosi heti alusta lähtien. Petyimme molemmat. Nyt olen Winnovassa hitsauskurssilla, migia ja tigiä. Työpaikkakin näyttäisi kurssin jälkeen löytyvän. Hyvin on sujunut rakennusmiehen muuntuminen metallimieheksi. Mikä on painin syvin olemus? Kova harjoittelu, voimaharjoittelua omalla keholla, tekniikka- ja koordinaatioharjoittelua sekä otteluja, otteluja ja otteluja, sanoo Pentti Rasinkangas. Hän on saavuttanut kaikkiaan seitsemän SM-mitalia yleisessä ja poikien sarjassa vuosina 1976–1985. Kilpailusarja tuli iän myötä raskaammaksi alun 37 kilosta 57 kiloon. – Pohjoismaiden mestaruuskisoissa 1984 oli kolmas 57 kilon sarjassa. Silloin olin kovassa kunnossa ja olin vahvasti ehdolla Los Angelesin olympiakisoihin. Se kaatui kuitenkin lähinnä liittotason kähmintöihin. Tämä on minun näkemykseni. Itse edustin tuolloin TUL:n Turengin Sarastusta. Rasinkangas oli vielä seuraavana vuonna Riihimäen SM-paineissa toinen, mutta sen jälkeen kaikki lopettivat, hän kertoo. Pitikö Rasinkankaan lopettaa, kun muut lopettivat? Eivätkö kilpailusijoitukset olisi vain parantuneet, kun muut lopettivat? – Painissa se ei mene niin. Sinulla pitää olla painikavereita, jos aiot menestyä. Muuten hommasta ei tule mitään. Mistä esimerkiksi maailmanmestari Petra Olli niitä painikavereita löytää? – Maailmalta. Hän kiertää eri puolilla maailmaa ottelemassa ja harjoittelemassa. Hänen valmentajallaan on lisäksi erinomaiset suhteet Venäjän painipiireihin, sanoo Pentti Rasinkangas. Vielä 1991 Rasinkanngas saavutti pronssia TUL:n mestaruuskisojen kreikkalais-roomalaisen painin 57 kilon sarjassa. – Saman vuoden SM-kisat epäonnistuivat minun osaltani siinä määrin, että päätin lopettaa kilpailemisen. Mutta painia en jättänyt. Perustimme 1995 Janakkalan Paini-Ilves ry:n, jossa toimin myös painivalmentajana. Kaksi vuotta perustamisensa jälkeen Paini-Ilves oli Suomen paras poikapainiseura. Ei ihan huono suoritus, toteaa Pentti Rasinkangas.