Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Nousiainen ei luovu Moisiokodin omistuksesta – Kunta keskeytti neuvottelut yksityisistä asumispalveluista

Pohdinta Moisiokodin tulevaisuudesta sai uuden käänteen maanantaina, kun Nousiaisten kunnanhallitus päätti keskeyttää neuvottelut yksityisistä asumispalveluista. Samalla hallitus totesi, että Moisiokodin kiinteistö säilyy kunnan omistuksessa. Kunta teettää kuntotutkimuksen Moisiokodin kiinteistöstä. Tutkimuksen suorittavat yhteistyössä kunnan tekninen osasto ja sertifikoitu rakennusterveysasiantuntijayritys. Ajatus Moisiokodin myymisestä on aiemmin torpedoitu Nousiaisissa. Asia nousi kuitenkin uudelleen esille viime syksynä, kun yksityinen asumispalveluja tarjoava yritys ilmoitti olevansa halukas neuvottelemaan yrityksen toimintamahdollisuuksista Nousiaisissa. Kunnanhallituksessa vasemmistoliitto, sosialidemokraatit ja siniset vastustivat neuvotteluiden käynnistämistä. Keskustan ja kokoomuksen kanta kuitenkin ratkaisi sen, että kunta lähti neuvotteluihin äänin 6–3. Loppuvuoden aikana neuvottelukumppaniksi tuli myös toinen yksityinen palveluntuottaja. Molemmat yritykset toimittivat viime vuoden aikana kunnalle ja perusturvakuntayhtymä Akselille alustavat tarjouksensa asumispalveluiden tuottamisesta. Kunnanhallitus tutustui tarjouksiin joulukuun lopulla ja päätti jälleen äänin 6–3 jatkaa neuvotteluja. Kuntaan tuli joulukuussa ja tammikuussa kaksi samansisältöistä kuntalaisaloitetta, joissa vaadittiin Moisiokodin säilyttämistä kunnalla. Ensimmäisessä aloitteessa oli 58 ja toisessa 106 allekirjoittajaa. Aloitteiden mukaan valtuuston päätös siitä, ettei Moisiokotia myydä yksityiselle, pitäisi kestää ainakin yli vaalikauden. – On hyvin erikoista, että sama valtuusto tarkastelee mielipidettään monta kertaa saman valtuustokauden aikana. Millaisen kuvan tämä antaa Nousiaisten kunnan päätöksenteosta kuntalaisille, Moision henkilökunnalle, asukkaille ja heidän omaisilleen sekä medialle? aloitteissa kysyttiin. Aloitteissa todettiin, että Nousiaisissa pystytään takaamaan laadukas hoito kaikenkuntoisille asukkaille. – Moisiokodin ehdottomana vahvuutena on sen osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta, joka varmistaa sen, ettei asukasta tarvitse kuormittaa turhilla siirroilla eri hoitoyksiköiden välillä, vaan hän saa laadukkaan hoidon omassa kodissaan. Aloitteiden mukaan Moisiokodilla on hyvä maine myös sellaisten asukkaiden hoidossa, joiden hoitaminen ei ole muualla onnistunut. – Tämä jos mikä kertoo ammattitaidon lisäksi henkilökunnan sitoutumisesta työhönsä ja oikeasta asenteesta. Tärkeimpänä arvona henkilökunnalla on asukaslähtöinen hoito. Tämä pitää sisällään tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohtelun yksilöllisyyttä unohtamatta. Aloitteissa viitattiin myös siihen, että omaisille on tärkeää ikäihmisten hoito lähellä. Allekirjoittajien mukaan Moisiokodin sijainti on tässäkin keskeinen. Moisiokodissa tehtiin tammikuussa terveellisten olojen tarkastus. Terveystarkastajan, työsuojelupäällikön, teknisen johtajan ja vastaavan sairaanhoitajan suorittamassa tarkastuksessa rakennus todettiin ikäänsä nähden hyväkuntoiseksi. Rakennuksessa ei todettu sisäilmaongelmia, kosteusvaurioita eikä rakenteellisia vaurioita. Tämän hetken tietojen mukaan Moisiokodissa voidaan jatkaa toimintaa nykyisessä laajuudessa vielä useita vuosia. Rakennuksen kunto varmistetaan kuitenkin teettämällä erillinen kuntotutkimus. Hallinnon siipirakennuksesta on tehty kuntotutkimus vuonna 2017. Kunnanhallitukseen päätökseen neuvotteluiden keskeyttämisestä vaikuttivat osaltaan viime aikojen uutiset henkilöstön alimitoituksesta yksityisten palveluntuottajien järjestämissä asumispalveluissa. Myös sote-uudistuksen epävarmuus oli päätöksen taustalla.