Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Laajoella käyntiin Liika viisaan harjoituskausi

Laajoen kesäteatterissa Mynämäessä ovat käynnistymässä tulevan kesän näytelmän harjoitukset. Näyttämön täyttävät tällä kertaa Maiju Lassilan kynäilemät kyläläiset ja hullujenhuoneen potilaat musiikillisessa tragikomediassa Liika viisas, joka saa ensi-iltansa 12.7. Liika viisas on tarina synnintuntoon tulleesta Sakari Kolistajasta. Näytelmän ohjaa Mikko Rantanen ja sen ovat dramatisoineet Maaria Koskiluoma sekä Annikki Saha . – Laajoen kesäteatteriin pyritään aina valitsemaan näytelmä silmällä pitäen sitä, että erilaisia rooleja on runsaasti ja että esitys sopii tunnelmalliseen teatterimiljööseen. Lisäksi Liika viisas -näytelmää ei olla nähty useasti ja Maiju Lassilan teksti on herkullisen hauska, viihdyttävä, sekä samalla kantaaottava, kertoo ohjaaja Mikko Rantanen näytelmän valinnasta. Laajoella on useana vuonna nähty paikalliselle murteelle käännettyjä näytelmiä. Nyt kieltä ei lähdetty muokkaamaan. – Maiju Lassilan kirjoittama näytelmä on julkaistu vuonna 1915 ja sen kieli on vanhahtavaa. Esitystä ei tänä vuonna muunneta murteeksi, mutta tapahtumat voisivat silti olla tarina Mynämäen muinaisilta kulmilta, Rantanen toteaa.   Liika viisas on melko harvoin teattereissa nähty. Se avaa ohjaajan mukaan ovelasti ikkunoita menneeseen historiaamme ja kertoo ihmisten tavasta pärjätä maailmassa. Tarinassa talollinen Sakari Kolistaja on vakuuttunut, että häntä on kohdannut synneistä suurin: hän on liika viisas. Hän päättää jättää viisauden ja turvautua vain uskoon. Hauskoja sattumuksia seuraa, eikä katsoja välillä tiedä, nauraako hän Sakarin ja kumppaneiden edesottamuksille vai kenties itselleen. Näytelmä on Lassilan tyylille ominainen kannanotto yhteiskunnan moraalikäsityksistä, mutta samalla ennen kaikkea viihdyttävä kesäteatterinäytelmä. Se käsittelee huumorin keinoin kipeitäkin asioita ja antaa tilaa erilaisille elämänkatsomuksille. – Esitys on oivallinen esimerkki siitä, miten teatterin keinoin voidaan makustella maailmaa monesta eri vinkkelistä ilman, että siitä tulee ryppyotsaista tai ylitaiteellista, Rantanen toteaa.   Rooleissa nähdään runsaasti tuttuja kasvoja. – Jotkut ovat palanneet takaisin pienen tauon jälkeen, mutta uusiakin voimia on mukana, kertoo Rantanen. Pääosassa Sakari Kolistajana nähdään Viljami Sainio . ja hänen vaimonaan Anna-Liisa Kolistajana Suvi Valtanen . Merja Köpsi on Kolistajien kissa eli Kertoja-Kissa, Ari Kangassalo Kolistajan renki Issakainen, Ari Dufva pappi Ruudolf Pöndinen ja Annoora Karppinen hänen morsiamensa Amalia. Tapio Ranta on mökkiläinen Jussi Punnittu, ja Maria-Katariina Leinonen hänen vaimonsa Maija Punnittu. Hanne-Kaisa Mikola on hullujenhuoneen johtajatar Eulaliina Kakkulainen, Lauri Numminen vallesmanni Reinhold Kaksinainen ja Heli Karppinen hänen vaimonsa Jenny-Sesiilia Kaksinainen, Veli-Matti Markkanen viisaustieteen tohtori Tarkkilainen ja kylänmiehen roolissa on Pekka Koskinen .   Myös elävää musiikkia on luvassa. – Näytelmän kyläläiset esittävät harmonikkamuusikon säestyksellä esityksen teemaan ja ajankuvaan näppärästi soveltuvaa musiikkia. Harmonikkamuusikko Toni Perttulan sormet soittavat säveliä ja luvassa on kuorokohtausten lisäksi myös soolonumeroita, Rantanen kertoo.     Pe 12.7. klo 19.00 Ensi-ilta   Su 14.7. klo 13.00 ja 17.00 Ti 16.7. klo 19.00 Ke 17.7. klo 19.00 To 18.7. klo 19.00 Su 21.7. klo 13.00 ja klo 17.00 Ti 23.7. klo 19.00 Ke 24.7. klo 19.00 To 25.7. klo 19.00 Su 28.7. klo 13.00 ja klo 17.00 Ti 30.7. klo 19.00 Ke 31.7. klo 19.00 To 1.8. klo 19.00 Pe 2.8. klo 19.00