Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

112-teemapäivällä halutaan tehdä arjesta turvallisempaa

Valtakunnallisen 112-päivän teemana oli tänä vuonna arjen tekeminen turvallisemmaksi. Vehmaalla Rautilan paloasemalla jo hiukan ennakkoon sunnuntaina vietetyssä päivässä siihen pyrittiin muun muassa opastamalla sammuttimien käytössä. Arjen turvallisuutta ei koskaan voi korostaa liikaa, sillä Rautilan vapaaehtoisella palokunnalla oli viime vuonna ennätysmäärä lähtöjä. – Tehtäviä oli 94 eli ihan liian paljon. Aikaisempi ennätys on 71. Eikä tämäkään vuosi ole rauhallisesti alkanut, kertoo palokunnan päällikkö Jarmo Vuori . Tehtäviä on suoritettu laajalla alueella Pyhärannasta Turkuun. Viime vuoden hälytyksistä liikenneonnettomuuksia oli 20 ja paloja 18. Liikenneonnettomuuksien määrä on Vuoren arvion mukaan pysynyt melko samana, eikä talviliukkailla kolaroida juuri kesää enempää. – Kesäkuivalla vauhti kasvaa ja tyhmyys tiivistyy, Vuori vertaa.   Yleisöllä oli paloasemalla mahdollisuus muun muassa kokeilla ylleen painavia sammutusvarusteita ja tunnistaa kalustoa, ja lapset saivat kokeilla myös savusukellusrataa. Yksi VPK:n yksikönjohtajista, Erkki Viirros , opasti oikean sammuttimen valinnassa. – Vaahto- ja vesisammutin soveltuu lämpimiin tiloihin kiinteiden aineiden palojen sammuttamiseen. Jauhesammutin on yleissammutin, jolla voi käytännössä sammuttaa mitä vain, mutta sen huono puoli on tahriminen. Ja se on hyvä muistaa, että ruokarasvapaloa ei kotioloissa sammuteta sammuttimella vaan tukahduttamalla, Viirros kertoi. Kotioloihin Viirros suosittelee kuuden kilon sammutinta, koska painavampia on vaikea käsitellä. Hän arvioi, että tänä päivänä kodeissa on jo hyvin sammuttimia, mikä on erittäin hyvä asia, koska tehokkain sammutusaika on 5-10 minuuttia palon syttymisestä. – Alkusammutuskoulutuksia kun olen pitänyt ja kysellyt, niin 80 prosentilla alkaa olla kotona sekä sammutin että sammutuspeite.       Kun on sammuttimen hankkinut, sitä ei saa kuitenkaan unohtaa kodin nurkkaan. Ensimmäiseksi pitää huolehtia, että on lukenut sammuttimen kyljestä ohjeet, jotta osaa tosipaikan tullen käyttää sitä. Toiseksi pitää muistaa sammuttimen huolto. – Jauhesammuttimien käyttöikä on 10 vuotta, jonka jälkeen on tehtävä iso huolto. Yleensä on halvempaa ostaa uusi kuin paineistaa vanha uudelleen. Neste- ja vaahtosammuttimien käyttöikä on viisi vuotta, jonka jälkeen on käytännössä hankittava uusi, Viirros muistuttaa. Sammutin on tarkastettava alan liikkeessä vuoden välein, jos sitä säilytetään paikassa, jossa lämpötilat vaihtelevat, ja kahden vuoden välein jos sitä säilytetään sisätiloissa.   112-päivä järjestettiin VPK:n ja Rautilan-Irjalan kyläyhdistyksen yhteistyönä jo seitsemättä kertaa. Sateinen sää teki tällä kertaa haittaa ulos suunnitellulle ohjelmalle, mutta lapset pääsivät kuitenkin pulkkamäkeen ja tekemään linnunpönttöjä. – Kun ihmisiä on kylillä rajallinen määrä, on hyvä tehdä yhdessä. Ja paljon on niitäkin kyläläisiä, jotka ovat molemmissa mukana. Pienillä aktiviteeteilla pyritään pitämään kylä elävänä, kertoo Soila Jaakkola kyläyhdistyksestä. Talvella yhdistys esimerkiksi lämmittää saunaa avantouintia varten joka perjantai sekä ylläpitää luistelukenttää.