Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Antiikkikierros viikonloppuna 20. kerran

Perinteinen helmikuun alun Antiikkikierros järjestetään tulevan viikonloppuna jo 20. kerran. Aiemmin mukana on ollut kolme antiikkiliikettä, mutta tällä kertaa Mööpeli jättää tapahtuman väliin ja mukana ovat Antiikki Klaara Lokalahdelta ja Miantica Kalannista. – Tapahtuma tuo vilskettä muuten hiljaiseen talviaikaan. Kävijöitä on ollut yleensä reilut pari sataa, mutta päivän sää ja kelit vaikuttavat jonkin verran, kertovat Klaaran Ulla Sainio ja Miantican Mia Lamppu. Molemmissa liikkeissä kävijöille on tarjolla kahvia tai teetä ja pientä purtavaa, molemmissa on oma arvontansa ja tietenkin paljon hyviä tarjouksia. – Tapahtumassa kulkee vuosittain paljon vakiokävijöitä ja myös kauempaa tulijoita, esimerkiksi Turusta tai Raumalta tai vieläkin pidemmältä. Samalla reissulla näkee kahden liikkeen tarjonnan ja nyt on ainakin tarpeeksi aikaa, kun mukana on vain kaksi liikettä. Kauppa tietenkin kruunaa asiakaskäynnin, mutta positiivista on myös se, että pääsee keskustelemaan antiikista kiinnostuneiden asiakkaiden kanssa.   Molemmille liikkeillä on internet-sivut, joilla on osa tarjonnasta, mutta ei kuitenkaan kaikkea. – Monet haluavat kyllä ihan itse ja omin silmin tutkia esinettä tai huonekalua ja varmistaa vielä sillä tavalla sen kunnon, mutta kyllä ihan netin kuvien perusteellakin ostetaan. Vanhan tavaran tai designin kohdalla voidaan puhua kiinnostuksen aalloista, jotka vaihtelevat. Esimerkiksi nyt on kiinnostus talonpoikaishuonekaluihin kasvussa. – Nykyään ostetaan entistä enemmän ”valmista” eli tuote on menossa etukäteen mietittyyn paikkaan kotona. Vähemmän on sellaisia, jotka ostavat jonkun huonekalun omaksi projektikseen. Kumpikaan liike ei ole mitenkään erikoistunut määrätynlaiseen tavaraan, vaan sitä on laidasta laitaan. – Ja myös tarjoukset ovat laidasta laitaan. Liikkeet ovat viikonloppuna avoinna lauantaina ja sunnuntaina kello 10-17.