Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Vuorenlaakso nostaa lähiruuan ja raideliikenteen merkitystä

Vihreistä tulee ensimmäisenä mieleen pääkaupunkiseudun pyöräilevät vegaanihipsterit. Kun Jan Vuorenlaaksoa pyydettiin ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, hän koki, että hänellä olisi mahdollisuus laajentaa käsitystä vihreistä. – Urbaaniympäristöön liittyvät teemat ovat keskeisiä vihreillä, Vuorenlaakso myöntää. Tästä johtuu, että esimerkiksi maatalousyrittäjät saattavat kokea vihreiden jopa hankaloittavan heidän elinkeinoaan. Vuorenlaakson mielestä maatalousyrittäjillä ja vihreillä on kuitenkin myös yhteisiä intressejä, kuten esimerkiksi lähiruoan merkityksen korostaminen. – Tätä asiaa voisi hyvin edistää. Esimerkiksi koulut voivat hankkia lähiruokaa. Se on täysin laillista ja mahdollista, jos hankinnat pilkotaan neljään osaan, eikä tehdä koko vuoden ostoja kerralla. Vuorenlaakso toivoo, että Vakka-Suomea alettaisiin elävöittää yhdessä yli kuntarajojen. Se on hänestä ainoa keino kilpailla kaupungistumisen megatrendiä vastaan ja houkutella alueelle uusia asukkaita. Vakka-Suomessa julkisen liikenteen ratkaisut ovat tärkeässä roolissa. – Raideliikennepilotissa jäimme nuolemaan näppejämme. Turku –  Uusikaupunki -väliä kulkee 2 500 ihmistä päivittäin. Lisäksi länsirannikolla akselilla Pori –  Turku kulkee puolet Suomen satamaliikenteestä. Meidän pitäisi saada siirrettyä sekä henkilöliikennettä että raskasta tavaraliikennettä raiteille. Tämä ei tarkoita, että Vuorenlaakso olisi sitä mieltä, ettei Kasitietä tarvitse kehittää. Helsingissä, Genevessä, Edinburghissa ja Oslossa asunut mies ajoi ajokortin vasta 44-vuotiaana. – Tarvitsin ajokorttia vasta palatessani Uuteenkaupunkiin. Suurissa kaupungeissa pärjäsi hyvin ilman omaa autoa, mutta täällä ei pärjää. Niin tiivistä julkista liikennettä Vakka-Suomeen on vaikea toteuttaa. Vuorenlaakson mielestä valtiovallan pitäisikin tukea lainsäädännöllä ja veroteknisillä keinoilla sähköautojen hankintaa. – Kun sähköauto maksaa 15 000 euroa enemmän kuin tavallinen henkilöauto, ideaali valinta on liian kallis. Kuluttajien valintaa täytyy helpottaa. Hän toivoo myös, että keskustelu ilmastonmuutoksesta painottuisi muutenkin ratkaisujen etsimiseen. – Pelottelu vain ahdistaa nuoria. Pitäisi keskustella enemmän siitä, minkälaisia ympäristöystävällisiä muutoksia tavallinen kuluttaja voi tehdä elämässään. – Syön punaista lihaa, mutta voin lisätä kasvisten syöntiä. Kotona olemme pudottaneet lämpötilaa parilla asteella, hän kertoo omista valinnoistaan.     Ikä: 46 Ammatti: projektipäällikkö Perhe: puoliso ja koira Puolue: Vihreät Kotikunta: Uusikaupunki