Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Kesäinen tuulahdus Pohjolalta Vehmaalla

Lokalahtelaisen Johanna Pohjolan töitä on helmikuun ajan esillä Vehmaan kirjastossa. Varsinaista teemaa näyttelyllä ei ole, mutta kaikissa 11 akvarellissa on todennettu kesäinen kukka. – Vesi tekee maalatessa omia polkujaan ja luo kuviin omat erikoisuutensa. Siksi tunnen akvarellivärit omikseni. Enemmän aikaa vievä öljyväritekniikka ei ole minun juttuni. Olen sitä kokeillut ja vakuuttunut, että näin on. Luontoihmisenä Johanna Pohjola haluaa myös maalata luonnossa, ja se onnistuu kesäisin. Osa nyt esillä olevista töistä on syntynyt viime syksynä, osa on vanhempia. – Viime vuonna tein kuvia ahkerasti, kun minulla oli aikaa, ja näyttää siltä, että aikaa maalaamiseen on vastakin, sanoo Johanna Pohjola. Hänen näyttelynsä oli esillä Taivassalon kirjastossa viime lokakuussa.