Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Perhepäivällisiä päiväkoteihin

Kustavin päiväkoti aikoo järjestää kerran kuukaudessa perhepäivälliset. Homma toimii niin, että kerran kuukaudessa perheet kutsutaan päiväkotiin syömään. Samalla kun vanhemmat tulevat hakemaan lapsia päiväkodista, perhe jääkin päiväkotiin sopalle, seurustelemaan ja leikkimään. Idea sai alkunsa viime syksynä, kun päiväkoti ja Varsinais-Suomen MLL järjestivät yhteistyössä kaksi kertaa Soppaa ja sympatiaa -tilaisuuden. Vanhempien mielestä tilaisuudet toimivat hyvin ja niinpä vanhempainillassa ehdotettiin vastaavia tilaisuuksia järjestettäväksi päiväkodissa joka kuukausi. Suotorpan päiväkoti Kustavissa lähti rohkeasti kokeilemaan ideaa. Viime keskiviikkona olivat ensimmäiset perhepäivälliset. Kaikki perheet eivät päässeet päivälliselle, mutta osa tuli. Soppalautasen äärellä perheet tutustuivat toisiinsa. Vanhemmat juttelivat rennosti myös päiväkodin henkilökunnan kanssa. Perhepäivällisellä on myös joka kerralla jokin teema, tällä kertaa se oli vanhemmuus digiajassa. Vanhemmat saivat vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joita kotona on mietitty: mikä on lapselle sopiva ruutuaika, voiko jo 3– 6-vuotias pelata digipelejä, minkälaiset pelit sopivat alle kouluikäisille. Myös pelien koukuttavuudesta päästiin keskustelemaan. Perhepäivälliset muistuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahviloita, mutta idea on viety päiväkotiin. Kun päiväkoti kuuluu joka tapauksessa kiireisten lapsiperheitten arkeen, sinne on helppo mennä. Lisäetuna ovat päiväkodin ammattilaiset, jotka tuntevat lapset ja osaavat tukea vanhemmuutta oikealla tavalla. Tällaiset rennot illanvietot ovat mainio tapa rakentaa myös päiväkodin ja kodin yhteistyötä. Kuten Kustavin varhaiskasvatusjohtaja Anni Häkli totesi, myös varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa ottamaan vanhemmat mukaan varhaiskasvatuksen suunnitteluun. Kustavin sosiaalijohtaja Tatu Ujula totesi tulohaastattelussaan (10.1.), että pienet kunnat voivat olla suunnannäyttäjinä jopa kaupungeille. Kustavi tosiaan tekee niin: pieni kunta lähti ensimmäisenä Suomessa tarjoamaan maksutonta varhaiskasvatusta kaikille lapsille. Nyt myös nämä perhepäivälliset sopivat malliksi mille tahansa varhaiskasvatusyksikölle Suomessa. Toivottavasti perhepäivälliset leviävät myös muihin päiväkoteihin.