Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Ruokaresepti: Madekeitto

Edellisviikolla säveltelin madereseptin. Hyvin meni perille. Siitä innostuneena en kuitenkaan sävellä enää uutta reseptiä, vaan kunnon orkesterin johtajan tavoin sovitan sen uudelleen. Hieman uusi instrumentteja joukkoon, niin kuulostaa ja maistuu taas erilaiselta. Tämän jälkeen jätän madereseptit vähäksi aikaa. Mutta sen haluan vielä sanoa, että teette maderuokaa miten tahansa, ottakaa sen maksa aina mukaan. Varsinaisen madeajan ulkopuolella, kun monien mielestä mateessa on vähän mudan makua, sen saa pois savustamalla. Onhan kelpoa elintarviketta. Ainekset: 1 kokonainen perattu made 1 sipuli silputtuna 5 perunaa 2 porkkanaa 1/2 tl maustepippuria 2 laakerinlehteä 2 tl merisuolaa 1 rkl hunajaa 1 rkl etikkaa tai siruunamehua vettä 1 dl kermaa (tilliä) Leikkaa kokonainen made 5 cm paksuisiksi siivuiksi. Laita kattilaan vettä, paloitetut mateen palat, silputtua sipulia, laakerinlehdet, maustepippuria, suolaa, hunajaa ja etikkaa. Keitä mateen palat melkein kypsiksi. Nosta kattilasta pois erikseen kalan palat. Siivilöi liemi. Perkaa puolikypsät kalanpalat puhtaaksi. Keitä liemessä perunat ja porkkanat kypsiksi. Lisää lopuksi kerma ja anna hiipua hymyillen pikkuhiljaa lämmössä. Lopuksi lisää puhdistetut kalanpalat ja keitä vielä muutama minuutti kunnes kala on kypsää. Lisää lopuksi kerma ja anna keitoksen hiipua hellalla hissukseen. Koristele tillillä halutessa. Pentti-Oskari Kangas