Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

UHV Bulls vaikeuksien kautta voittoon Loimaalla

Salibandy Leisku 6 UHV Bulls 8 UHV Bulls lähti kovin siipirikkoisena vierasotteluun Loimaalle, jossa se onnistui kaatamaan kotijoukkue Leiskun päätöserän kahdella maalilla numeroin 6–8. Kokoonpanoa rokottivat armeijan lisäksi vatsataudit ja flunssakierre, joka toi muutoksia kokoonpanoon vielä ottelupäivän aamuna. Runkopelaajien Antton Koski ja Ville Virtasen lisäksi myös Jussi-Pekka Mäkelä jäi sivuun ottelusta. Korvaajiksi nostettiin nuoria, vaikka esimerkiksi Juho Haapanala oli joutunut jättämään koko viikon harjoitukset väliin flunssa vuoksi ja Rasmus Rivaston viikko kului armeijan harmaissa. Avauserän Bulls vei maalein 3–4, kun vehmaalaisista Valtteri Salin, Eemil Hakoniemi ja kahdesti osunut Aaron Holanne vastasivat maalinteosta. Se oli päävalmentaja Jani Haapanalan mukaan ottelun paras erä. – Siinä olimme niskan päällä, mutta kaveri onnistui roikkumaan mukana, välillä vähän pomppujenkin avittamana. Toisessa erässä ote lipsui hieman kotijoukkueelle, Haapanala kertoi. Toisen erän ainoana maalintekijänä kunnostautui Leiskun Tommi Sauvonsaari. Päätöserässä Lari Lahti siirsi Bullsin johtoon vain 29 sekunnin pelin jälkeen. Leiskun Petri Heinon tasoitus nähtiin vain puolitoista minuuttia myöhemmin. Selim Saari onnistui laukomaan siirretyn rangaistuksen aikana Bullsin jälleen johtoon, mutta Leisku tuli tasoihin Tatu Niekan ylivoimaosumalla. Voittomaaliksi jäi Lauri Helmisen 6–7-osuma erän puolivälissä. Helminen kaunisteli voittolukemiksi 6–8 ylivoimalla ottelun viimeisellä minuutilla. – Ei ollut helppoa eikä kaunista, mutta saatiin se, mitä haettiin, Haapanala tyytyi kommentoimaan.