Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Uimahallin rakentamisessa suurin haaste – Asiantuntija esitteli yleisölle U:gissa, mitä elinkaarimalli käytännössä tarkoittaa

Uudenkaupungin valtuusto on päättänyt toteuttaa uuden sivistys- ja hyvinvointikeskuksen (sihy) elinkaarimallilla. Elinkaarimallin erityisasiantuntija Esa Kemppainen uskoo, että kaupungin hanke saa suuret rakennusyhtiöt liikkeelle. – Kyseessä on niin iso hanke, että se kiinnostaa varmasti. Tarjouksen jättävät todennäköisesti suurimmat rakennusyhtiöt, sillä näin suureen elinkaarimallilla toteutettavaan hankkeeseen pienet tuskin pystyvät osallistumaan. Kemppainen oli kutsuttu Uuteenkaupunkiin kertomaan yleisölle, mitä sihy-keskuksen toteuttaminen käytännössä tarkoittaa. Tilaisuuden järjesti valtuuston puheenjohtajisto. Mallin asiantuntija korosti, että kyse ei ole vain rakentamisurakasta, vaan kumppanuudesta kaupungin kanssa. Kaupunki valitsee tarjouskilpailussa palveluntuottajan, joka vastaa rakentamisen lisäksi koko sopimuskauden ajan rakennuksen kunnosta ja sopimukseen sisältyvistä palveluista. Kemppaisen mukaan yleensä elinkaarimallina toteutetuissa hankkeissa palveluntuottaja vastaa rakennuksen huollosta, korjauksista ja usein myös siivouksesta, mutta se voi ottaa hoitaakseen myös jopa talon ateriapalvelut. Kun tavallisesti rakentajilla on hankkeista kahden vuoden ”takuu” ja suuremmissa rakennusvirheissä kymmenen vuotta, elinkaarimallissa ”takuu” jatkuu koko sopimuskauden ajan, eli esimerkiksi 30 vuotta. – Tilaaja tekee sopimuksen vain yhden palveluntuottajan kanssa, kun tavallisessa urakassa tehdään 10– 15 sopimusta eri urakoitsijoiden kanssa, Kemppainen vertasi.   Kemppainen korosti, että tilaajan kannalta elinkaarimalli on turvallinen, kunhan vain sopimus on tehty huolella. Jos esimerkiksi rakennuksessa ilmenee sopimuskauden aikana sisäilmaongelmia, palveluntuottaja vastaa niistä. – Jos sopimukseen sisältyy siivous ja tilassa pyörii villakoiria, niin siitäkin tulee palveluntuottajalle sanktio. Hän voi tosin tilata siivouksen, mistä vain. Elinkaarimallissa myös tilaaja sitoutuu sopimussääntöihin. Käytännössä se voi tarkoittaa, että kaupungin henkilöstö eivät voi säätää esimerkiksi tilojen lämpötilaa, vaan se kuuluu palveluntuottajalle. Elinkaarimalliin sisältyy vain yksi ratkaiseva riski: onko palveluntuottajayritys olemassa koko sopimuskauden. Tästä syystä Kemppainen suositteleekin miettimään tarkasti, minkä yrityksen kumppaniksi tilaaja lähtee. Suomessa on toteutettu elinkaarimallihankkeina kymmeniä päiväkoteja, kouluja ja muita julkisia tiloja. Uudenkaupungin hankkeessa on kuitenkin kaksi osiota, joita elinkaarimalleihin ei ole aiemmin sisältynyt. – Uimahallia ei ole toteutettu elinkaarimallina. Kemppainen suosittelikin kaupunkia varautumaan siihen, että rakennusyhtiöt eivät välttämättä halua toteuttaa uimahallia elinkaarimallina, vaan erillisenä urakkana. Tällöin uimahalli valmistuessaan jäisi kaupungin hoitoon. Kaupungin hoitoon jäävät myös Pohitullin palloiluhalli ja keskuskeittiö, mikäli ne aiotaan säilyttää osana tulevaa keskusta. Lisäksi kaupungin hoitoon jäävät myös Pohitullin palloiluhalli ja keskuskeittiö, mikäli ne aiotaan säilyttää osana tulevaa keskusta. – Elinkaarimalleina toteutetaan yleensä vain uudisrakennuksia, ei peruskorjauksia, Kemppainen totesi.   Sihy-keskuksen kilpailuttamisesta pyritään tekemään päätös valtuustossa 28.1. Tarjoukset pyydetään marraskuuhun mennessä ja palveluntuottaja valitaan maaliskuussa 2020. Purkutyöt ja rakentaminen käynnistyvät kesällä 2020. Sihy-keskus otetaan vähitellen käyttöön keväästä 2023 alkaen. Koulunkäynti uudessa talossa alkaa syksyllä 2023.