Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Yhtenäiskoulun ja lukion väliin kolme kerrosta – Nousiainen valmistautuu koulu- ja liikuntahallihankkeisiin

Nousiaisten yhtenäiskoulun ja liikuntahallin rakentamishankkeet kiinnostavat kuntalaisia. Näin voi päätellä maanantaisen tiedotustilaisuuden väenpaljoudesta ja vilkkaasta yleisökommentoinnista vajaan kahden ja puolen tunnin istunnossa. Tarjolla oli aiempaa tarkempaa tietoa tilajärjestelyistä, kun arkkitehti Mikko Uotila esitteli suunnitelmaluonnoksia. Henrikin yhtenäiskoulun ja lukion välissä sijaitseva matala siipi puretaan ja tilalle nousee kolmekerroksinen koulurakennus. Sen alimpaan kerrokseen sijoittuvat muun muassa keittiö, ruokasali, auditorio ja musiikkiluokka. – Ensimmäiseen kerrokseen tulee myös monitoimialue ja lisäksi tiloja voidaan yhdistellä. Auditorion kasaan työnnettävä teleskooppikatsomo mahdollistaa sen, että sitä voi käyttää vaikkapa pienenä liikuntatilana, Uotila totesi. Kakkos- ja kolmoskerrokseen on tulossa alaluokkalaisten opetustiloja. – Ne muodostuvat kahden opettajan tiimien luokkapareista ja niiden yhteistiloista. Yhtenäiskoulun rehtori Kimmo Jalonen luetteli perusteluja Nousiaisten uudelle kouluratkaisulle. – Pääsemme eroon siitä ongelmasta, ettei aina ole ollut tietoa, mihin kouluun lapsi pääsee. Nousiainen on ollut muuttotappiokunta ja nyt myös syntyvyys on vähentynyt. Toivottavasti uutta tekemällä pääsemme eroon negatiivisesta julkisuuskierteestä, Jalonen totesi. Jalonen viittasi myös pedagogisiin seikkoihin, kun Nummen alueella oppilaat esikoululaisista yhdeksäsluokkalaisiin sijoittuvat jatkossa samaan rakennukseen. – Koulutaipaleesta jää nivelvaiheita pois, koulun ja kodin yhteistyö helpottuu, aineopettajia ja erikoisluokkatiloja voidaan hyödyntää myös alaluokilla, yhteisopettajuus kehittää työtä, opetusjärjestelyihin saadaan lisää joustavuutta ja lisäksi yhtenäiskoulu ehkä selkeyttää koulukuljetuksia. Uudet opetussuunnitelmat edellyttävät toimintakulttuurin muutosta, joten joka tapauksessa uusia tiloja tarvitaan. Kun tyhjilleen jäänyt kunnantalo puretaan liikuntahallin tieltä, samalla katoaa myös nuorisotila. Jalosella oli tähän ratkaisu. – Nykyinen opettajahuone soveltuu hyvin nuorisotilaksi. Sisäänkäyntikin on jo valmiina koulun päädystä. Nousiaisissa ei ole vielä tehty päätöksiä Nummen koulun jatkokäytöstä. – Siitä on vahva näkemys, että koulutyö voi jatkua Nummella sen 4–5 vuotta, mitä tarvitaankin, tekninen johtaja Jarmo Rauvola vakuutti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Olli Sillanpää (kesk.) muistutti laskelmista, joiden mukaan Nummen koulun remontoiminen koulukäyttöön maksaisi reippaasti yli viisi miljoonaa euroa. – Jos tilat kunnostettaisiin eskarilaisista kuudesluokkalaisiin saakka, remontti olisi arvokkaampaa kuin uudisrakentaminen, valtuuston puheenjohtaja Reima Rantanen (vas.) jatkoi. Kuntalaiset tivasivat, miten koulujen kuntoa on selvitetty. Viime vuonna tehtiin kuntotutkimukset Henrikin, Nummen ja Kirkonpiirin kouluissa. – Kuntoarvioissa ja -kartoituksissa ei oteta sen enempää kantaa, vaan ne ovat höpöhöpöpapereita. Suinpäin ei lähdetä korjaamaan, vaan kunto pitää ensin tarkemmin selvittää, Rauvola korosti. Fakta Aikataulun mukaan yhtenäiskoulun uudisrakennuksen urakkatarjouksia pyydetään maaliskuun loppuun mennessä niin, että rakennustyöt alkaisivat kesällä Hankkeen kustannusarvio on 12,8 miljoonaa euroa, joka jakautuu vuosiksi 2019–2021 Koulutyö uusissa tiloissa alkaa syksyllä 2021 Liikuntahallin rakentaminen alkaa syyskuussa kunnantalon purkamisen jälkeen. Hallin avajaisia on tarkoitus viettää joulukuussa 2020 Hallin kustannusarvio on noin 3,1 miljoonaa euroa, johon on luvassa valtionavustusta 750 000 euroa