Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Kolumnit Pääkirjoitukset Vaalit Muut lehdet

On tuhat melua, vain yksi hiljaisuus

Sylvian laulu aina vain herkistää vuosi vuodelta enemmän. On tapahtunut tänä vuonnakin liikaa, sotia ja pahuuksia maapallo pullollaan. Kiitän luojaa, että saan kokea kirkkojoulun. Olen ulkona pahuudesta. Nyt joulu tulee, minun jouluni, vain minä nautin siitä minun joulustani. Kenties olen itsekäs. Mutta minulle riittää juuri nyt tällä hetkellä, että olen kaikesta huolimatta elossa. Olen kulkenut tämän vuoden oman via dolorosani. Se riittää minulle. Pieni ihminen ei jaksa taistella tällä hetkellä kuin omat taistelunsa. Souli on meillä, joulun souli ja meidän juhla tähtineen. On kuten merikin, ei rajoittava, vaan vapauttava. Mietiskelen näitä hiljaisessa kirkkomaan ympäristössä saaristokunnassa, kynttilämeren keskellä. Ajattelen, on tuhat melua mutta vain yksi hiljaisuus Hyräilen Sylvian joulun säkeitä minä olen kuten tuo tulivuoren kupeessa asustava sirkuttajakin suljettuna häkkiini, noin kuvaannollisesti molemmat. Joulurauhaa kaikille! Irmaliisa