Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Tunnelma kuin Rauhanpuistossa

Rauhanpuistosta on tullut Uudenkaupungin valopilkku. Uudet pallovalot ja valoketjut ovat muuttaneet koko puiston luonteen. Kulttuurikeskus Crusellissa tuntui maanantai-iltana siltä kuin sielläkin olisi sytytetty uudet valot. Vaikka valaistukseen ei ole tehty mitään muutoksia, salissa oli valoisa tunnelma –  täysin erilainen kuin puoli vuotta sitten. Vaikka käsiteltävänä oli isoja asioita: A-sairaalan osto, ensi vuoden talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2019– 2021, valtuustossa ei kinattu, eikä edes äänestetty. Asiat nuijittiin yksimielisesti päätökseen. Ei uskoisi, että tämä sama valtuusto vielä kesäkuun alussa käsitteli aloitetta, jossa vaadittiin tilapäisen valiokunnan asettamista selvittämään kaupunginhallitukseen ja kaupunginjohtajan luottamusta. Nyt tällaisesta luottamuspulasta ei ollut hajuakaan. Käänne oli ilmeisesti tapahtunut talousseminaarissa, niin voisi päätellä ainakin ryhmäpuheenvuoroista, joissa jokainen vuorollaan suitsutti hyvää yhteistyöhenkeä. – Tyydytyksellä olen pannut merkille yhteistyön lisääntymisen valtuustoryhmien välillä. Emme ole samaa mieltä, mutta kykenemme neuvottelemaan. Se on edistysaskel, Mika Sjöblom (kesk.) kuvaili hyvin ilmapiirin muutosta. Juuri tällaista asennetta päättäjiltä on kaivattu. Kun kaupungilla on juuri nyt iso momentum kasvaa ja saada uusia asukkaita, päättäjien riitely ei edistä asiaa. Ehkä hellekesä sai poliitikot leppymään. Uudessakaupungissa oli harvinaisen lämmin ja aurinkoinen kesä, kuten muuallakin Suomessa. Demokadun ja Rauhanpuiston tapahtumissa vilisi tyytyväistä väkeä. Ehkä valtuutetutkin rentoutuivat ja huomasivat, kuinka ihana idylli Uusikaupunki parhaimmillaan on. Näin jälkikäteen ajatellen ehkä oli hyvä, että valtuuston kaksijakoinen tilanne kärjistyi keväällä. Valtuutetut puhalsivat höyryt ulos. Sitten jäätiin lomille ja syksyllä oli hyvä aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Ehkä kaikki tajusivat, että tilanne pääsi vähän liiankin pitkälle. Eihän se kaupungin imagon kannalta kovin hyvältä näyttänyt, kun maakuntalehti huuteli otsikossaan, että valtuusto haluaa savustaa ulos kaupunginjohtaja Atso Vainion ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Walan . Kuten pro ukin Matti Ankelo valtuustossa totesi, Uusikaupunki elää edelleen poikkeuksellisen positiivista vaihetta. Kaupungissa kannattaa keskittyä nyt miettimään sitä, miten hyvä tilanne käännetään pysyväksi ilmiöksi. Toivottavasti valtuustossa maanantaina näkynyt rakentava ilmapiiri säilyy. Valtuuston kokousten livestriimaus on tarkoitus aloittaa helmikuussa. Äänestäjien on siis pian entistä helpompaa seurata, miten poliitikot kaupungin asioita vievät eteenpäin. Teija Uitto