Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Hyljekonsensusta ei löydy

Vakka-Suomen Sanomien merialue, pohjoinen Saaristomeri ja Selkämeren eteläosa, on sekä suomukalan että rysäsilakan tärkeä tuotantoalue. Ammattikalastuksella on täällä pitkät perinteet, ja kalastuksella on aina ollut suuri paikallinen merkitys elinvoiman ja ennen muuta kulttuurin ylläpitäjinä. Kalastuselinkeinolla on vaikeuksia, joista päällimmäisiä ovat kasvaneet harmaahylje- ja merimetsokannat. Nykysäännösten puitteissa näiden ongelmien torjuminen on lähes toivotonta, mutta uskoaan alan toimijat eivät ole menettäneet: hylkeen metsästyksen kiinnostavuutta yritetään lisätä olosuhteita parantelemalla, ja merimetsoja yritetään häätää naapurin maisemiin tulevanakin keväänä. Hylkeen säätelemätön metsästys oli aikoinaan merkittävä elinkeino jopa siinä määrin, että ne piti rauhoittaa 1980-luvulle tultaessa. Nyt hylkeitä on riittämiin, mutta niiden kiintiöpohjaiseksi muutettu metsästys on vähemmän mielekästä suhteessa saaliin arvoon. L-S Kalatalouskeskuksen hyljehankkeen puitteissa Uudenkaupungin alueelle on pystytetty erityisiä hylkeen kyttäyskoppeja, joista hylkeitä on tuntuvasti helpompi ampua kuin keikkuvasta veneestä. Näin pystytään tähänastisia alhaisia kaatoprosentteja kasvattamaan, mutta kalastuksen kannalta sillä ei ole tehokkainta vaikutusta, sanoo luonnonvarakeskus Luken tutkija Mervi Kunnasranta. Hänen mukaansa metsästyksestä on vaikutusta kalastukseen, jos se tapahtuu pyydysten viereltä. Eli siis keinuvasta veneestä, josta osuminen hylkeen osittain veden pinnan yläpuolella näkyvään päähän vaatii osaamista. Hyljekantaa ei metsästyksellä saada laskemaan, sanoo Selkämeren ja Pyhärannan kalatalousryhmän hankeasiamies Petri Rannikko. Siitä ovat yhtä mieltä myös Luken tutkijat. Tarvitaan kaikkien Itämeren maiden yhteinen tahtotila ja poliittinen päätös ongelman ratkaisemiseksi, sanoo Rannikko. Mikä se ratkaisu voisi olla, jos nykyisistäkin kaatokiintiöistä saadaan katettua vain 20–30 prosenttia. Olipa se ratkaisu mikä tahansa, niin yhteistä konsensusta ei Itämeren maiden kesken löydy. Ei ainakaan tällä hetkellä. Mitä etelämmäs mennään, sitä vahvemmin nousee esiin suojelupuoli hyljeasiassa. Esimerkiksi Puola ja Saksa ovat Kunnasrannan mukaan täysin eri linjoilla hyljekantojen määrittelyssä kuin Suomi ja Ruotsi. Miksi näin? Koska siellä on halleja niin vähän, sanoo Luken tutkija.