Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Pikkulaurin päiväkoti sai oman logon

Mynämäen Pikkulaurin päiväkodin eskarilaiset käyvät syömässä viereisen Laurin koulun ruokalassa, jonka seinällä oleva logo ihmetytti heitä. Kun lapsille kerrottiin, mikä se on, he alkoivat ihmetellä, että miksei päiväkodilla ole logoa? Asia otettiin puheeksi Pikkulaurin päättäjien kokouksessa, jossa on aina mukana kaksi lasta jokaisesta päiväkotiryhmästä. Asiaa oli ryhmissä jo mietitty, ja palaverissa lapsilla oli ehdotuksiakin logoksi: pupuja, kissoja, timantteja, lehmiä. Lapset ehdottivat logoa valittavaksi äänestämällä, ja toimeen tartuttiin. – Sovittiin, että jokainen ryhmä valitsee omistaan parhaan ehdotuksen aulaan äänestettäväksi ja lapset antoivat aikuistenkin äänestää, kertoo Pikkulaurin päiväkodin johtaja Minna Iltanen . Äänestyksen voitti Puukiipijöiden eskariryhmästä Matilda Aallon piirros, jossa isompi lintu hoitaa pienempää. – Se tuli siitä, kun täällä on näitä linturyhmiä, Matilda kertoo. Ja niitä tosiaan on: Sinitiaiset, Satakielet, Pajulinnut, Puukiipijät, Kivitaskut, Peukaloiset, Hippiäiset ja Punarinnat.     Kun hieno ja Pikkulauriin hyvin sopiva logo nyt oli olemassa, lapset miettivät myös, miten sitä käytetään. Yksi ajatus oli, että logo pitää saada myös päiväkodin porttiin, mutta lapset miettivät, että se ei voi olla pahvia, vaan sen pitää olla metallia, koska ulkona se kastuu. Kun Minna Iltanen tiedotti lasten vanhemmille päiväkodin asioista, hän kysäisi samalla, löytyykö vanhemmilta ideoita porttilogon toteuttamiseen. – Sieltä tuli ehdotus, että ottaisimme yhteyttä Konepaja Timekaan ja siellä luvattiin logo tehdäkin. Olen ihan mykistynyt lopputuloksesta, en edes uskonut, että sen voi noin näköisenä toteuttaa. Piirrosversio logosta on päiväkodin aulassa, ja logo on tarkoitus ottaa käyttöön myös päiväkodin papereissa ja nettisivulla, kunhan se saadaan teknisesti toteutettua.   Voittaja julkistettiin päiväkodissa marraskuussa kansainvälisenä Lapsen oikeuksien päivänä, jonka teemana tänä vuonna oli osallisuus. Näin ollen lasten itse suunnittelema logo toteutti sitäkin hyvin. – Kun lapsia vain kuunnellaan, sieltä tulee todella hienoja ideoita. Aikuiset ovat paljon yksioikoisempia, Iltanen naurahtaa. Metallinen logo kiinnitettiin päiväkodin porttiin itsenäisyyspäivän aattona, ja se on jo ehtinyt saada paljon hyvää palautetta.