Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kertaus on opintojen isä

Maskun valtuustossa on seitsemän poliittista ryhmää, suuresta ja mahtavasta kokoomuksesta aina lilliputtimaiseen yhden päättäjän kristillisdemokraatteihin. Tähän on tyytyminen, koska näin kansa on halunnut ja koska liput alkoivat liehua suomalaisen demokratian kunniaksi tiistaina, vain puoli vuorokautta Maskun valtuustopalaverin päättymisen jälkeen. Ryhmäpaljoudessa on myös haittansa. Tämä tuli taas esille, kun valtuustossa nuijittiin suuremmin mukisematta hyväksytyksi ensi vuoden talousarvio. Vaikkei budjettiin tehty muutosesityksiä, asian käsittely venyi ja vanui pitkien, joskin varsin perustelujen ja ansiokkaiden ryhmäpuheenvuorojen vuoksi. Ääneen pääsivät puolueiden suuruusjärjestyksessä ryhmäpomot Mauri Halme (kok.), Rami Koivisto (sd.), Mika Raukunen (kesk.), Taito Ylhäinen (ps.), Rami Käkönen (vihr.), Esa Hietanen (vas.) ja Päivi Nieminen (kd.). Aiheellista oli, että jokainen aatesuunta sai sanoa sanottavansa, mutta vuodesta toiseen toistuva pulma oli taas se, ettei starttilistan häntäpäässä enää löytynyt kovinkaan paljon uutta näkövinkkeliä. Ensimmäiset puhujat pääsivät putsaamaan pajatson, jos nyt joku noin vanhanaikaista kolikkopeliä vielä viitsii pelata. Valtuuston puheenjohtaja Maija Salo (sd.) lupaili, että ensi keväänä tilinpäätöskokouksessa ryhmät saisivat esiintymisaikaa järjestyksessä pienimmästä suurimpaan. Tämä on loistoidea. Katsotaan sitten, kuinka paljon kokoomuksesta ja demareista irtoaa kuolemattomia ja vielä aiemmin lausumattomia ajatuksia. Kun kerran ryhmäpuhujat hyvinkin pitkälti matkivat toisiaan, niin sanatulvasta voidaan poimia muutamia yleisesti huolta aiheuttaneita seikkoja. Aiemmin rivakasti ja joidenkin mielestä jopa liian kiivaasti kasvaneen Maskun väkilukukehitys jäänee tänä vuonna miinukselle noin 100 henkilön verran. Tulevan pääministerin Antti Rinteen (sd.) vällynheilutusvinkit eivät ole tehonneet eikä moottoritielle ole ilmestynyt muuttajien letkaa. Muuttoa on hidastanut se, että Maskun tonttitarjonta on hieman kapoinen. Krouvilan alueelle tulevista minitonteista toivotaan uutta puhtia asuinpaikkakaupankäyntiin, mutta osa ryhmäpäälliköistä muistutti myös rivitalo- ja kerrostalovaihtoehtojen tärkeydestä. Ehkäpä joku saattaisi haluta myös vuokra-asumismahdollisuuksia. Lapsiperheiden Masku-himoja on saattanut hillitä viime vuosina se, että Kurittulan koululaiset ovat joutuneet opiskelemaan parakeissa, joita ei saa sanoa parakeiksi, koska tuo sana on ruma. Tilaelementti-nimitys tekeekin pömpeleistä huomattavasti kauniimpia ja viihtyisämpiä. Kunnalla on tuhdisti velkaa ja myös korjausvelkaa. Tämä harmitus kääntyi kuitenkin tavallaan positiivisuuden puolelle, sillä pian Maskun koulut ovat niin timmissä kunnossa, ettei vastaavaa laatua löydy muista varsinaissuomalaisista kunnista. Kouluja tarvitaan ja myös terveyskeskus haluttaisiin säilyttää riippumatta siitä, kuinka sote-uudistuksessa joskus mahdollisesti käy. Maskussa on kuitenkin myös sellaisia rakennuksia, joiden ei välttämättä pitäisi olla kaikkien päättäjien mielestä kunnan omistuksessa. Mukavaa on taas seurata sitä rähinää, joka alkaa, jos joku ilkeää ehdottaa jonkin tönön myymistä jostakin suunnasta laajaa Maskua. Maskutalolla maanantain kokoustunnelmasta nautti joukko Nousiaisten lukion oppilaita. Vapaaehtoisvierailusta ei ollut kyse, vaan parituntinen liittyi yhteiskuntaopin opintoihin. Jos oli tylsää, niin menkää ensi maanantaina Nousiaisten valtuustoon. Siellä ei ole tapana nössöillä maskulaiseen tapaan.