Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Miten muotoilla voi kauneimman kiitoksen

Kunnioitus, arvostus ja suuri kiitollisuus veteraaneja kohtaan. Kovinta mahdollista hintaa on maksettu sen vuoksi, että salkoon nousee itsenäisen maan lippu. Hallituksen moukaroidessa maan tasalle hyvinvointivaltion hyvää vointia tunnemme monesti olevamme kädettömiä ja voimattomia suurvallan edessä. Mutta se sisukas ja sinnikäs tahtotila kytee meissä jokaisessa vaikka onkin ehkä hetkittäin piilossa. Me pystymme jos tahdomme tai jos meidät pakotetaan pystymään. Kiitoksen saaminen veteraanien kuuluviin on ollut tekemisen saralla yksi merkittävimpiä tavoitteitani. Suomen Sotaveteraaniliiton sävellyskilpailuun tekstittämäni laulu esitettiin viime vuonna Helsingin Messukeskuksessa salilliselle sotaveteraaneja sekä eturivissä istuneelle presidenttiparille. Se oli hieno alku hankkeelle, jonka polkaisin käyntiin tänä vuonna. Yhden naisen tapaan kiittää ja pistää itsensä peliin. Hyvän asian puolesta pystyy enempään kuin koskaan uskoi pystyvänsä. Kesän ja syksyn aikainen harjoittelu huipentui marraskuiseen keskiviikkoon. Reppuun mukaan evästä, juomaa, kaksikymmentä euroa rahaa ja junalippu Helsingistä Turkuun. Varsinainen lähtö tapahtui aamulla viiden aikaan Maskun kirkon sankarihaudalta. Kynttilää sytyttäessäni tunsin suurta ja syvää liikutuksen tunnetta. Tietoisena siitä, että edessä olevan päivän tulisin viettämään polkupyörän selässä ja matkan olisi tarkoitus päättyä Helsinkiin, Hietaniemen sankarihaudalle. Vielä tuossa vaiheessa se tuntui uskaliaalta yritykseltä saattaa itsensä naurunalaiseksi. Facebookissa ja sen ulkopuolella olin kuitenkin saanut veteraanien asiaa jo nostettua esiin joten jossain määrin koin onnistuneeni. Olin saanut ihmisiltä viestejä, että ovat nyt itsekin heränneet siihen ettei sen tarvitse olla vuosia kestävää tekemistä vaan pienilläkin tekemisillä voi saada suurta hyvää aikaan. Lähtiessäni polkemaan olin osannut varautua tunnekuohuihin, mutta en kuitenkaan osannut aavistaa kuinka voimakkaita ne tulisivat olemaan. Navigaattorin ohjatessa minut kesken matkaa väärälle reitille alkoi suurta epätoivon tunnetta leijua ilmassa. Päätin jatkaa. Tuntemattomalla metsätaipaleella mietin millaista se on ollut kun vihollinen on tehnyt tuloaan ja taakse on jäänyt koti ja perhe. Panoksena isänmaa ja tulevien polvien koko tulevaisuus, koko maan tulevaisuus. Paimio, Halikko, Salo ja siitä matka jatkui lopulta aikataulua kirittäen päätepisteeseen asti. Hietaniemen hautausmaalla oli saapuessani niin pimeää ja viimeisen junan lähtemiseen niin vähän aikaa, että jouduin tyytymään sytyttämään kynttilän kivimuurin päälle. Suurella sinivalkoisella rakkaudella sen tein. Lauluni sanoihin päätän kirjoitukseni. Ei kiitosta liikaa kai kukaan kuulla saa, mutta sinulle se soi liian vaisuna. On hinta ollut sulle kallein mahdollinen, miten muotoilla voi kauneimman kiitoksen. Rakentamaan autoit maata kauneinta, toisinaan epäilet muistaako kukaan. Luvata voin sulle, että en anna unohtaa. Päivi Jalo Kirjoittaja, sanoittaja Maskusta