Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Nousiaisissa joulun odotukseen siirryttiin joululaulujen siivittämänä

Nousiaisten seurakuntakodin pihalla avattiin lauantaina Kauneimmat joululaulut -vihkoset joulunavauksen merkeissä. Nousiaisten Yrittäjät ry ja Nousiaisten seurakunta yhdistivät perinteiseen tapaan voimansa ja järjestivät kuntalaisille tapahtuman, josta hakea joulumieltä. Seurakuntapastori Jarno Johansson aloitti joulunavauksen joulupuheellaan, joka sisälsi myös yhdessä laulettavia lauluja kuten Joulupuu on rakennettu ja Maa on niin kaunis. Johansson kartoitti kysymyksillään yleisön mielipiteitä muun muassa kovien tai pehmeiden pakettien paremmuudesta sekä suklaakalenterien suosiosta. Johansson pysähtyi lisäksi miettimään joulun laajuutta sekä sen pohjimmaisia tarkoituksia. – Oikeastaan saamme valmistaa itsemme, meidän oma sydämemme, että me voisimme hankkia joulumieltä, pyrkiä sovintoon ja rauhaan kaikkien ihmisten kanssa, koska joulu on ennen kaikkea rauhan juhla, päätti Johansson puheensa. Puheen päätteeksi seurakuntakodin pihan kuusi sai koristuksekseen jouluvalot. Valojen sytytystä seurasi mahdollisuus jututtaa joulupukkia, sekä nauttia yrittäjien pipari- ja glögitarjoilusta.   Monet löysivät kävijäjoukosta paljonkin tuttavia ja osallistujia olikin viime vuoteen verrattuna huomattavasti enemmän. Joulunavaukseen osallistui myös Salosen perhe, aivan kuten useana aiempanakin vuonna. “Tultiin vähän joulutunnelmaa hakemaan”, perheen äiti Heidi Salonen kertoi. – Joulupukin takia, totesi tytär Alma Salonen syyksi tapahtumaan lähtemiselle. Joulukuun ensimmäisen päivän tunnelmiin oltiin päästy jo kotona, kun Alma Salonen avasi ensimmäisen luukun itse tekemästään Omar-kalenterista. Joulutunnelman ja jouluvalmistelutkin ovat Salosilla jo hyvässä vauhdissa. – Kortit on askarreltu ja kirjoitettu, kynttelikköjä pitäisi vielä laittaa, Heidi Salonen pohti.