Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Hakametsän koulussa tehtiin pelejä ja animaatioita

Kello on ehtinyt tuskin pirahtaa, kun luokka on täynnä oppilaita. Välitunnilta tullaan harvoin yhtä innokkaasti sisälle, mutta tänään onkin poikkeuspäivä. – On hienoa, että saamme ulkopuolisia opettajia. Toki koulussamme on opettajia, jotka osaavat jonkin verran koodaamista, mutta nyt saamme varsinaisia asiantuntijoita luokkaan, luokanopettaja Jerry Leppänen kehuu.   Elisa on järjestänyt kymmenissä kouluissa ympäri Suomea kaksipäiväisen digikoulun ja tällä viikolla oli Uudenkaupungin Hakametsän 5. ja 6. -luokkalaisten vuoro päästä oppiin. Aluejohtaja Juha Laukkanen kertoo, että ensin Elisa tarjosi kouluille digiopetusta, nyt koulut ottavat itse yhteyttä. – Nyt kun sana on kiirinyt, meillä on jonossa kouluja odottamassa opetusta. Elisan digikoulun pääopettajana toimii Osku Kannisto , joka tulee Helsingistä, apuopettajat ovat aina oman alueen digiosaajia.   Lapset oppivat hämmästyttävän nopeasti koodaamista. Laukkanen sanoo, että lapsille ei tarvitse opettaa välineiden käyttöä lainkaan. Sen he jo osaavat. – Lapset käyttävät laitteita pelaamiseen ja Youtube-videoiden katsomiseen. Kouluissakin käytetään tietokoneita ja mobiilivälineitä. Digikoulussa käytetään koodaukseen verkosta saatavaa maksutonta Tynker-ohjelmaa, joka toimii Android-laitteissa. Kun lapset oppivat käyttämään sitä, koodaamisen harrastamista on helppo jatkaa kotona. Ensimmäisenä päivänä digikoulussa käydään läpi yleisiä asioita digitaalisuudesta sekä koodaamisesta. Toisena päivänä oppilaat rakentavat pareittain animaation tai pelin. – Kyllä se päivässä onnistuu. Ohjelmassa on selkeät palikat, joita on helppo käyttää, Kannisto sanoo. Luokassa vallitsee innostunut tunnelma. Kun Elisan digikoulu järjesti ensimmäistä kertaa oppitunnin koulussa, opettajat valittelivat sitä, että ohjelma on englanninkielinen. Lapsille se ei ole mikään ongelma. – Tuhansista oppilaista vain neljä on toivonut, että ohjelma olisi suomenkielinen. 5.– 6.-luokkalaiset hallitsevat jo englannin alkeet ja se riittää ohjelman käyttämiseen, Laukkanen sanoo. Aapo Saari ja Aaro Tolonen vetävät koodauspalikoita pelialustalle. Pelikenttä alkaa rakentua nopeasti. Yhtä innokkaita koodaajia ovat Venla Suorauma ja Emilia Häggström . Tytötkin haluavat koodata pelin, eivätkä animaatiota. Tyttöjen peli sijoittuu avaruuteen. – Pelin nimi voisi olla vaikka Avaruuslehmän metsästys, Venla toteaa hymyillen. Pelikentällä naurava lehmä lentää planeetalta toiselle. Luokanopettaja Jerry Leppänen katselee tyytyväisenä oppilaiden työskentelyä. Koulu on hankkinut juuri uusia tabletteja. Nyt niille tulee jatkossa uutta käyttöä. – Koodaaminen kuuluu opetussuunnitelmaan. Tämä digikoulu vastaa hyvin koulun tarpeita.