Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Kahdeksan taiteilijan näkyjä Runonkulmassa

Kun galleristi Mervi Levanen pyysi taiteilijoilta teoksia Runonkulmaan teemalla näkyjä, hän odotti unenomaisia ja monitulkintaisia maalauksia. – Taiteilijat hakivat näyttelyyn teoksilla, joissa on esillä sekä näkyvää että näkymätöntä maailmaa. On kiehtovaa, että maisemia, kukkia ja esineitä on nostettu esiin näkyinä, hän toteaa. Runonkulmassa avattiin tiistaina Näkyjä-näyttely, jossa on esillä kaikkiaan kahdeksan taiteilijan töitä. Näyttelyssä ovat mukana Ilkka Aho, Mari Aspola, Hannele Salmela, Jari Nordman, Maija Esko, Heidi Hjort, Marjo Yli-Antola sekä Raimo Mattsson. Ilkka Aho on Runonkulman galleriassa uusi tuttavuus, mutta Uudessakaupungissa hänellä on ollut taidetta esillä aikaisemminkin. Maija Esko ja Raimo Mattsson esittäytyvät taiteilijoina kaupungissa ensimmäistä kertaa. Levanen näkee taiteilijoiden teosten välillä yhteyksiä, joista syntyy valittujen teosten kokonaisuus. – Taiteilijoiden työ saa mielestäni näin vielä lisäarvoa. En tiedä näkevätkö muut sitä, mutta teosten välillä on vuorovaikutusta ja se saattaa avata taideyleisöllekin jotain uutta, hän kehuu.   Näyttelyn hakuohjeessa oli, että taiteilija voi hakea mukaan 3– 5 teoksella. Tällä kertaa hakuun ei tullut ollenkaan veistoksia ja vaikka osa maalauksista on kookkaampia, niin tilaan mahtuu hyvin useamman taiteilijan töitä. Maija Eskon teoskokonaisuus koostuu kuitenkin 50:stä pienestä teoksesta. Teokset todistavat, miten ympärillämme on paljon näkemisen arvoista. – Taiteilijat kuvaavat arvokkaina näkemiään näkyjä. Niissä on merkityksellisyyttä, syvällisiä ajatuksia ja symboliikkaa taustalla, Levanen toteaa. Näkyjä-näyttely on esillä Runonkulman galleriassa 22.12. asti ja avoinna keskiviikko- ja torstai-iltaisin sekä lauantaisin.