Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Nousiaisten liikuntahalli etenee ilman vastustusta – Sopivimmaksi paikaksi valikoitui kunnantalon tontti

Nousiaisten kunta ryhtyy rakentamaan ensi vuonna liikuntahallia. Hankkeen toteuttaminen lienee varmaa, sillä kunnanhallitus teki rakentamisesta yksimielisen esityksen valtuustolle. Valtuustolle esitetään lisäksi nykyisen kunnantalon purkamista liikuntahallin tieltä ja hallin hankesuunnitelman hyväksymistä. Valtuusto päättää hallihankkeesta 10. joulukuuta. Nouste Areenan kustannusarvio on 2,9–3,3 miljoonaa euroa, mutta hankkeeseen on luvassa valtionavustusta 750 000 euroa. Avustushakemus edellyttää sitä, että hankesuunnitelma on hyväksytty valtuustossa tämän vuoden loppuun mennessä. Arvion mukaan hallista olisi saatavilla saliaikojen myyntituloja lähes 70 000 euroa vuodessa. Hankesuunnitelman mukaan kunnantalo purettaisiin ensi vuonna touko-kesäkuussa. Näin liikuntahallin rakentamistyöt pääsisivät vauhtiin syyskuussa 2019. Runsaan vuoden kestävän rakentamisen ja hallin kalustamisen jälkeen Nouste Areenan avajaisia päästäisiin juhlimaan vuoden 2020 joulukuussa. Sisäilmaongelmien vuoksi tyhjillään olevan kunnantalon tontilla on kokoa vajaat 1,4 hehtaaria. Asemakaavassa alue on merkitty hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi, joten hallihanke vaati kaavamuutosta. Kunnanhallitus on jo päättänyt käynnistää asemakaavamuutoksen kunnantalon tontilla ja mahdollisesti sen lähialueella. Hankesuunnitelmassa esitetty tavoite on, että kaava voitaisiin hyväksyä toukokuussa 2019. Huonetilaohjelman mukaan liikuntahallin koko olisi noin 1200 neliömetriä, joka mahdollistaa tilan jakamisen kolmeen 400 neliön suuruiseen osaan. Pääsalin käyttöön on suunniteltu kuusi pukuhuonetta, joiden päälle rakennetaan katsomo- ja kahviotilat. Kun pääsisäänkäynti tulee suoraan katsomokerrokseen, tämä mahdollistaa rinneratkaisun. Liikuntahalliin on tarkoitus sijoittaa pakolliset väestönsuojelutilat niin, ettei vastaavia tiloja tarvitse erikseen rakentaa yhtenäiskouluun. Lisäksi tontille olisi mahdollista rakentaa samanaikaisesti tai myöhemmin työskentelytilat kunnanviraston henkilökunnalle ja kokoustilat kunnan toimielimille. Tällä hetkellä viraston henkilökunta on sijoitettu väliaikaisiin tiloihin, koska Nousiaisissa on tehty päätös, jonka mukaan kunnantaloa ei ryhdytä remontoimaan. Vielä viime keväänä Nousiaisissa pohdittiin liikuntahallille kahta vaihtoehtoista sijoituspaikkaa valtatie 8:n tuntumasta. Alueet Mietoistentien ja Mietoistenkujan kulmauksessa sekä Lemuntien ja Mietoistenkujan välissä entisellä huoltoaseman tontilla eivät kuitenkaan ole kunnan omistuksessa. Lisäksi molemmat alueet ovat maakuntakaavassa taajamatoimintojen aluetta ja maakunnallisesti arvokasta Nousiaisten ja Hirvijoen kulttuurimaisemaa. Nykyiset asema- ja yleiskaavat eivät sallisi liikuntahallin rakentamista kumpaankaan paikkaan. Valtuusto päätti kesäkuussa, että liikuntahalli pyritään sijoittamaan Henrikin yhtenäiskoulun läheisyyteen. Myös yhtenäiskoulun suunnittelutoimikunta totesi, että liikuntahalli on otettava huomioon koulun uudisrakentamisessa ja peruskorjauksessa, koska hankkeilla on vaikutuksia toisiinsa. Kun hallihankkeen valmistelu eteni kesän ja syksyn aikana, uusiksi sijoitusvaihtoehdoiksi nousivat kunnantalon tontti ja yksityisen maanomistajan hallussa oleva peltoalue lukion lähistöllä. Yhtenäiskoulun ja liikuntahallin rakennuttamistoimikunta päätyi esittämään kunnantalon tonttia ja samaa mieltä oli myös kunnanhallitus syyskuussa.