Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Merimetsovahinkoja pyritään vähentämään

Merimetsokanta on kasvanut ja levinnyt Itämerellä voimakkaasti 1980-luvulta lähtien. Vuosien 1996–2009 aikana kanta on kasvanut kymmenestä parista 16 000 pariin. Kuluvana vuonna maassa pesi 26 700 merimetsoparia. Merimetso käyttää ravinnokseen kalaa, joten kannan voimakas kasvu on vaikuttanut ammattikalastajien saaliiseen. Tällä vuosituhannella rannikkokalastuksen taloudellisesti tärkeimpien kalalajien saalis on puolittunut. Ympäristöministeriö on asettanut työryhmän laatimaan strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa merimetsojen aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi. Työryhmä on aloittanut työnsä marraskuun alussa ja toimikausi kestää vuoden 2019 lokakuun loppuun. Työryhmän kokoonpanossa on huomioitu merimetsoon, lintuihin, kalastukseen, kalankasvatukseen ja alueiden tuntemukseen liittyvä asiantuntemus.