Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Marko Hiltunen judon SM-kilpailuissa

Judon Suomen mestaruuskilpailut pidettiin Helsingissä Töölön kisahallissa 5.–6.5. Paikalla oli tämän hetken Suomen parhaimmat kilpajudokat kamppailemassa mestaruuksista. Uudenkaupungin judoseuraa Waseda-clubia kilpailuissa edusti Marko Hiltunen, joka otteli sarjassa miehet -73kg. Sarja oli kilpailuiden suurin ja mestaruutta tavoitteli 17 judokaa. Hiltunen kohtasi Samuli Koskisen, joka edustaa Hämeenlinnan judoseuraa. Koskinen heitti uusikaupunkilaisjudokaa kahdesti waza-arin arvoisella käsivarsiheitolla, josta jälkimmäinen päätti ottelun. Koskinen ei selvittänyt tietänsä riittävän pitkälle kaaviossa ja tämä tiesi Hiltusen kisojen päättymistä. Sarjan voitti Arttu Määttä Nummelan judosta. Hiltusen huoltajana toimi Arsi Laaksonen. Uudenkaupungin judoseuran jäsenet olivat ylpeitä kasvatistaan, sillä vaikka menestystä ei tällä kertaa tullutkaan, on Suomen mestaruuskilpailuihin osallistuminen sinänsä jo saavutus. Hiltunen oli miesten sarjojen toisiksi vanhin ottelija.