Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Mynämäessä liikenteeseen liittyviä aloitteita

Mynämäen kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa jätettiin kolme valtuustoaloitetta, jotka kaikki liittyvät liikenteeseen. Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteessa esitetään sähköautojen latauspisteiden perustamista keskustan alueelle. Ihanteellisina latauspisteiden sijaintipaikkoina mainitaan Valtatie 8:n linja-autopysäkkien P-alue ja torin alue. Aloitteessa muistutetaan sähköautojen latauspisteisiin panostamisen sopivan hyvin Mynämäen Hinku-tavoitteisiin, koska pisteet mahdollistaisivat hiilineutraalimman energiamuodon hyödyntämisen myös haja-asutusalueen autoilussa. Sähköauton toimintasäde on rajallinen, ja keskusta-alueen latauspisteet parantaisivat ratkaisevasti sähkön käyttöä autoilussa. Torille sijoitettava latauspiste myös tukisi torin kehittämistä. Torin pistettä pystyisivät hyödyntämään myös uimahallin, kunnan ja koulun asiakkaat sekä henkilöstö. Valtuustoryhmä edellyttää kunnan tutkivan mahdollisuuksia osallistua johonkin latauspisteiden yhteishankintaprojektiin, ja mikäli sellaista ei löydy, aloittavan omatoimisen latauspisteiden hankinnan mahdollisimman nopeasti. Latauspisteitä löytyy tällä hetkellä Maskusta, Laitilasta ja Turusta.   Perussuomalaisten varavaltuutettu Markus Ylis-Junttila jätti aloitteen Kirkkokadun ja Keskuskadun liikennehidasteiden kunnostamiseksi niin, että kunta informoi tienpitäjää niiden aiheuttamista ongelmista ja vaatii hidasteiden korjaamista mahdollisimman nopeasti. Hidasteet ovat useille nykyautoille liian jyrkkiä, minkä takia kuljettajat joutuvat ylittämään ne niin, että poikkeavat ajoradalta vinottain. – Tämä aiheuttaa vaaratilanteita muille tienkäyttäjille, kuljettajan huomio suuntautuu ylityksen aikana helposti pois muusta liikenteestä, joka ei luonnollisesti ole hidasteen tavoite, Ylis-Junttila huomauttaa. Lisäksi hidasteissa on korjaamista vaativia vaurioita.   Keskustan valtuutettu Aappo Kontu jätti aloitteen Hietamäentien katuvalaistuksesta. Aloitteen on allekirjoittanut yhteensä 12 valtuutettua keskustan, sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton ryhmistä. 2,3 kilometrin pituinen Hietamäentie alkaa Lauttanpäästä Kustavintieltä ja päättyy Pyhäntielle Mietoisten maamiesseurantalon kohdalle. Tiellä ja sen liittymäkaduilla on yli 50 omakotitaloa, joissa asuu niin lapsiperheitä kuin varttunuttakin väkeä, ja tiellä on paljon liikennettä. Toive valaistuksen saamiseen on tullut asukkailta. Aloitteessa esitetään, että Hietamäentien katuvalot suunniteltaisiin vuonna 2019 ja toteutettaisiin 2020. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon Hietamäen ylikäytävän ja Ravean tien risteyksen valaistus. Aloitteessa muistutetaan myös, että radan sähköistys tukee katuvalaistuksen toteuttamistarvetta.