Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kimpullinen pienen käden puristamia kukkasia

Toukokuun toinen sunnuntai. Äitienpäivä. Kullakin oma tapansa viettää, muistaa ja juhlistaa. Yleisestihän on maalailtu kuva siitä kuinka lasten isä nousee kukonlaulun aikaan ja hiippailee lapset kannoillaan keittiöön vatkaamaan munia ja vispaamaan kermaa. Metsästä käydään leipomisen välissä poimimassa sinisiä tai valkoisia vuokkoja, kenties molempia. Kakku on täydellisen kaunis, kortit asetellaan tarjottimelle sopuisaan riviin ja lahjapaperit rapisevat odottavissa käsissä. Kaikki on tapahtunut niin hiljaa, että peiton alle nukkuvalle äidille koputus oveen on ensimmäinen muistutus  siitä, että jotain erityistä on tapahtumassa. Äiti yllättyy iloisesti. Kahvi ei läisky, muruset eivät sukella vuodevaatteiden sekaan ja maailman paras äiti saa täydellisen alun päiväänsä. Äitiys. Tänä päivänä monimuotoista lisääntyvine eroineen ja uusperhemuodostelmineen. Riippumatta siitä pyörittääkö ydinperheen, sateenkaariperheen, eroperheen, yksinhuoltajaperheen tai uusperheen arkea on jokaisella äidillä omat plussat ja miinuksensa.   On helppo osoitella sormella ja ihmetellä sivusta. Toinen äiti keskittää kaiken olemisensa ja tekemisensä lasten ympärille, toinen elää enemmän itselleen, joku askeltaa kultaista keskitietä. Ei ole pitkäkään aika siihen, kun äidit joutuivat keräämään vähäisen omaisuutensa ja lähtemään tien päälle, evakkoon. Monet äidit  joutuivat tekemään raskaan päätöksen ja lähettämään lapsensa turvaan vieraaseen maahan sodan jaloista. Monen äidin unettomat yöt, sydänalaa painava huoli ja toiveikkaat rukoukset voidaan vain kuvitella. Osa rintamalle lähteneistä äitien pojista ja tytöistä palasi, osa jäi palaamatta. Äitienpäivänäkin salkoon nousee sinivalkoinen lippu. Tunnen suurta, syvää ja mittaamatonta kiitollisuutta siitä, että saan olla äiti ja äitipuoli tässä upeassa maassa.   Paperikengistä, ostokorteista ja sodan runteleman maan jälleenrakennushaasteista on tultu pitkä matka tähän päivään. Siinä missä ennen oli pulaa kaikesta ei tämän päivän ihmiselle paikoitellen tunnu mikään riittävän. Tämän päivän kiireisessä ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa on hetkittäin haastavaa olla äiti. Painetta tulee joka suunnalta. Vaatii rohkeutta olla itsensä näköinen, vaistojaan ja sydäntään kuunteleva äiti. Täydellistä suoritusta ei ole. Aina voisi tehdä enemmän ja paremmin. Mutta arki palkitsee. Ne pienet hetket. Kun hiekkakakkutaikinan likaamat sormet kietoutuvat kaulan ympärille tai mopoilemaan lähtevä teini palaakin ovelle halaamaan. Kimpullinen pienen käden puristamia kukkasia, jääkaapin oveen teipattu piirustus ja lähekkäin vietetty köllöttelyhetki, nehän ne on suurinta rakkautta. Jokaisena päivänä. Päivi Jalo