Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Ilmo Suikkanen kohtaa kiven Vehmaalla

– Kun 1990-luvun alussa toimin Vakka-Suomi merestä maaksi -kirjan toimituskunnan puheenjohtajana tuli kivi vastaan tyypillisenä vakkasuomalaisena elementtinä. Ja vastaanhan se täällä tulee aina liikkuu sitten maalla tai merellä, perustelee uusikaupunkilainen Ilmo Suikkanen Vehmaan kirjastossa esillä olevan Kohtaamisia kiven kanssa -valokuvanäyttelynsä teemaa. Kaikkiaan 42 valokuvasta koostuvassa näyttelyssä on omat osionsa muun muassa esihistoriallisen ajan kivimuodostelmille, joista vanhimmat ovat peräisin tuhansien vuosien takaa, merellisille jääkauden hiomille rantakallioille, harmaan graniitin louhoksille Uudessakaupungissa, Vehmaan ja Taivassalon punaiselle graniitille, kiviveistoksille ja kivenveistäjille, hautamuistomerkeille ja Vehmaan Tummamäen louhokselle. Vakka-Suomen ensimmäiset kalliot pilkistivät esiin Itämeren varhaisvaiheesta Litorina-merestä noin 7000 vuotta sitten. Näyttelyynsä Suikkanen on ottanut kuvia näistä varhaisimmista ihmisten asuinsijoista. – Ensimmäiset kalliot tulivat näkyviin alueen ainoalla harjulla Laitilan Malvonkallion ja Krouvinummen sekä Mynämäen Varppeenkallion ja Kallavuoren alueilla. Tämä samainen harju jatkuu aina Paraisille asti, ja tälle harjulle asettuivat myös Vakka-Suomen ensimmäiset ihmiset, kivikautiset metsästäjät, toteaa Suikkanen. Vakka-Suomi maasta mereksi -kirjan yksi kirjoittaja, entinen Helsingin yliopiston ympäristögeologian professori Veli-Pekka Salonen toteaa, että Vakka-Suomen kaikki 45–60 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella maastonkohdat ovat aikoinaan tyrskyjen huuhtomia karuja avokallioita tai louhikkoisia moreenimaita. Ilmo Suikkanen ei siis puhu perättömiä todetessaan, että luonnossa liikkuja ei voi olla kiveen törmäämättä. Vakka-Suomi oli aikoinaan maamme merkittävimpiä kiviteollisuusalueita. Uusikaupunki ja Kalanti harmaan graniitin tuottajina, Taivassalo ja Vehmaa punaisen ja myös ruskean graniitin tuottajina. Uudenkaupungin saaristossa ja Vehmaalla louhi 1930-luvulla kiveä toistakymmentä yritystä, jotka työllistivät useita satoja kivimiehiä. Tällä hetkellä kiveä louhitaan enää ajoittain muutamien kivimiesten voimin Vehmaan Uhlussa, Taivassalon Ahaisissa sekä Uudenkaupungin ja Taivassalon rajalla Pinipajun Pietilän louhimolla. Kivenlouhinnan painopiste on siirtynyt Kaakkois-Suomeen. Uudenkaupungin Arvassalon Sannonkallion louhimolta otetut viimeiset harmaat graniittikivet käytettiin nykyisen Sorvakon Tervaportti-sillan maatukien rakentamiseen. Silta otettiin käyttöön vappuna 1998. Kuvillaan Ilmo Suikkanen kertoo kiviteollisuuden menneisyydestä sekä laitteiden ja louhimoiden uusiokäytöstä: Taivassalon Korven louhimo on suosittu uimapaikka, Lepäisten raakakiven lastausvinssiä käytetään nykyisin veneiden nostojen ja vesillelaskujen yhteydessä. Oman ansaitun osionsa Suikkanen on rakentanut kuvillaan Vehmaan Tummamäen louhoksesta, joka nyt toimii luontopolku- ja virkistysalueena. Tummamäestä on lähtenyt monoliittiaihio Latvian kansallisrunoilija ja kulttuuripoliitikko Janis Plieksansin, sittemmin Rainis, muistomerkkiin Riikaan sekä niin sanotut Hitlerin kivet, joiden mittatarkkuuden natsi-Saksan edustajat kävivät tarkistamassa vielä II maailmansodan käytännössä ratkettua toukokuussa 1944. Hitlerin kivet päätyivät saksalaisomaisuuden takavarikon yhteydessä sodan jälkeen tiettävästi joko Moskovan metron tai Moskva-joen pengerryksen työmaalle. Kohtaamisia kiven kanssa -näyttely on esillä marraskuun ajan. Näyttelytöiden valokuvavedoksia voi tilata. 8.11. korjattu Vekaran saaren kuvan kuvateksti.