Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kekkos-Rämöstä pätkäpomoihin

Hannu Rämö toimi Nousiaisten kunnanjohtajana huomattavasti pidempään kuin Urho Kekkonen Suomen presidenttinä. Pyöristetyssä virkavuosikisassa Rämö kukistaa Kekkosen numeroin 33–25. Jos ennen muinoin kansalaiset pähkäilivät, voiko Suomessa olla muuta presidenttiä kuin Kekkonen, niin Rämö saattoi herättää samankaltaisia kunnanjohtaja-ajatuksia Nousiaisissa. Pressoja ja kyläpäälliköitä on tullut kaksikon johtoaikojen jälkeenkin. Kun Rämö eläköityi vajaat kymmenen vuotta sitten, niin sen jälkeen Nousiaisten pian purettavan hallintopalatsin ykkösviranhaltijan kämpässä on nähty melkoista vaihtorulettia. Keskiviikkona valittu Anitta Hietaniemi on jo kuudes kunnanjohtaja Nousiaisissa Rämön aikakauden jälkeen. Pohjoisen mies Jukka Weisell sai etelän elämästä tarpeekseen vajaassa vuodessa eikä Jyrki Lumiainen havitellut johtopestin jatkoa parivuotisen määräaikaduunin jälkeen. Juhani Kylämäkilä luotsasi kuntaa sentään kuutisen vuotta ja häippäsi Nousiaisista luontevan syyn vuoksi, kun eläkepäivät kutsuivat. Hallintojohtaja Juha Rinta-Jouppi valittiin hoitamaan myös kunnanjohtajuutta, mutta työ tässä kaksoisvirassa kesti vain puolisen vuotta. Viime syksynä ruoriin tarttui Jaana Karrimaa , jonka mitta nousiaislaisesta touhusta täyttyi vuodessa. Jos ja mitä ilmeisemmin kun kokenut kuntanainen Anitta Hietaniemi osoittautuu päteväksi alan ammattilaiseksi, niin toivoa sopii, ettei pätkäpomojen nimilista taas veny. Kun Hietaniemi on jo paikallismediassa paljastanut iäkseen 56 vuotta, niin siitä on helppo ynnäillä, että hänellä olisi ainakin liki kymmenen vuotta tehokasta työaikaa jäljellä. Vuosikymmen kuulostaa oikein passelilta kunnanjohtajajaksolta. Hetken näytti jo siltä, että Nousiaisissa pystyttäisiin tekemään edes yksi tärkeä päätös ilman ylimääräisiä kunnallispoliittisia kiemuroita, kun kunnanhallitus esitti yksimielisesti Hietaniemen valintaa. Toisaalta, olisihan se ollut melkoinen yllätys, jos homma olisi edennyt loppuun saakka yllätyksittä. Valtuuston puheenjohtajan Reima Rantasen (vas.) esitystä pormestarimallin valmistelusta voi luonnehtia ainakin aikataulullisesti hyvin erikoiseksi. Kunnanjohtajan virka oli haettavana, muutama kiinnostunut kutsuttiin haastatteluun ja vielä kunnanhallituksen yhteistenttiin, sitten tehtiin valintaesitys valtuustolle. Kun valintaprosessin tässä vaiheessa Rantanen aloitti pormestaripuheet, niin eipä ollut ihme, että kanssapäättäjät älähtivät. Saattoi olla niin, että Rantasen tempauksesta tiesi etukäteen vain etunimikaimapuoluetoveri Reima Sjöroos (vas.). Toinen kummallisuus liittyi kokoomuksen ryhmäkäyttäytymiseen. Kykypuolueella on Nousiaisten kunnanhallituksessa kolme edustajaa, jotka tukivat vielä viime viikon maanantaina Hietaniemen valintaa. Yhdeksän päivää myöhemmin valtuustoryhmä halusikin kunnanjohtajaksi Susanna Sarvanto-Hohtarin , jonka lisäksi myös Teemu Heinonen oli ohittanut Hietaniemen kokoomusrankingissa. Kunnanhallituksessa oli kuulemma käyty koeäänestyksiä, joiden perusteella ykkösvirkailijan valinta ei ollutkaan ihan simppeli juttu. Jos kokoomuslaiset fanittivat jo hallituksessa jotakuta muuta kuin Hietaniemeä, niin tämä olisi kannattanut merkityttää pöytäkirjaan. Tai ehkä ryhmä oli saanut runsaassa viikossa jotakin sellaista lisäinformaatiota, joka vinksautti mielipiteet uuteen asentoon. Uhkaa pätkäpomouden jatkumosta olisi voinut ennaltaehkäistä se, jos Nousiaisten päättäjät olisivat löytäneet yhteisen suosikin kunnanjohtajaksi. Ylläripylläri, näin ei käynyt.