Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

U:gissa kartoitetaan rakennuskantaa – Ruutukaava-alueella inventoidaan 1960-lukua vanhemmat talot

Rakennusinventoija Riikka Soisalo kiertelee Uudessakaupungissa kuvaamassa ja dokumentoimassa vanhoja rakennuksia. – Tämä jatkaa aiempia inventointeja, eli käyn läpi niitä rakennuksia, joita ei ole vielä inventoitu. Uudessakaupungissa on inventoitu merkittävimpiä kohteita jo 1980-luvulla ja myöhemmin keskusta-alueella on tehty rakennusinventointeja vuosina 2004 ja 2009. Silti yllätyksiä tulee yhä vastaan, sillä esimerkiksi kaikkien tuntemaa Pakkahuonetta ei ole tähän mennessä inventoitu.   Inventoinnissa rakennus valokuvataan, selvitetään sen rakennusvuosi sekä milloin rakennukseen on tehty muutoskorjauksia. Myös rakennusmateriaalit listataan. – Lisäksi jos rakennukseen liittyy muuta merkittävää tietoa tai talossa on esimerkiksi erityisen hieno kaakeliuuni, siitäkin laitan merkinnän, Soisalo kertoo. – Inventoinnissa voi tulla ilmi rakennuksista tietoja, jotka tekevät rakennuksesta merkittävän. Soisalo on saanut kuulla muun muassa tarinoita siitä, miten jossain talossa on pidetty puotia, tai kuka on rakennuttanut talon.   Dokumentoinnin tiedot kootaan Varsinais-Suomen maakuntamuseon tietokantaan. Mihinkään julkiseen tietokantaan tietoja ei tule. Uudessakaupungissa inventointia tehdään, koska kaupunki aikoo laatia keskustalle uuden osayleiskaavan. Kaavoitustyö aloitetaan ensi vuoden jälkeen. Osayleiskaavalla suojellaan merkittävät puutalot ja puutaloalue ehyenä alueena. Kaupunki etsii kuitenkin myös uusia täydennysrakennusalueita. Rakennusten inventointi jatkuu vähintään vuoden loppuun, mutta jatkuu todennäköisesti myös ensi vuoden puolella. Turusta Uuteenkaupunkiin inventointia tekemään tullut Riikka Soisalo on yllättynyt, kuinka hieno puutalokokonaisuus Uudessakaupungissa on. – Olen käynyt Uudessakaupungissa, mutta silloin mielikuvaksi jäi vain, että keskustassa on puutaloja. Vasta nyt olen huomannut, kuinka ehyt ja yhtenäinen puutalojen alue on. – Kun ihmisten kanssa täällä juttelee, huomaa myös, miten ihmiset arvostavat talojaan. Minut on otettu lämpimästi vastaan. Ihmiset ovat selvästi tyytyväisiä, kun joku on kiinnostunut heidän kodeistaan. Riikka Soisaloa naurattaa ajatus siitä, että pian hän tuntee Uudenkaupungin kadut ja rakennukset yhtä hyvin kuin taksinkuljettajat.