Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Vakka-Suomen yrityskentällä suuri vaihtuvuus

Vakka-Suomessa on perustettu tammi-syyskuun aikana kaikkiaan 167 uutta yritystä. Luku kuulostaa hyvältä, mutta ei todellisuudessa ole sitä täysin. – Kaupparekisteri teki syyskuussa kaupparekisteripoiston. Lopetettujen yritysten määrä oli 170, eli yritysten lukumäärä on ennallaan, yrittäjyysneuvoja Esa Kerkola Ukipolis Oy:stä kertoo. Myönteistä kuitenkin on, että lopettaneiden yritysten tilalle syntyy uusia vastaava määrä. Näin ei ole aina takavuosina ollut.   Vakka-Suomen uusista yrityksistä lähes puolet on sijoittunut Uuteenkaupunkiin, Laitilaan noin neljäsosa ja muut alueen muihin kuntiin. Uusista yrityksistä 62 prosenttia syntyi palvelualalle, 18 prosenttia ravitsemus- ja ravintola-alalle, 12 prosenttia kauppa-alalle ja kahdeksan prosenttia tuotantoon. Näistä 167:sta yrityksestä noin kolmasosa perustettiin Uusyrityskeskuksen tuella. – Perustettujen määrä oli nyt 51 kappaletta, kun vuonna 2017 se oli 40. Vakka-Suomessa perustanta kasvoi tarkastelujaksona lähes 30 prosenttia, Kerkola kertoo Ukipolis Oy:n uusyritysasiakkaista. Uusyrityskeskukset tarjoavat yrityksen perustamista harkitseville neuvontaa ja myös toimintavarmuutta. – Yritysneuvonnan kautta syntyneiden yritysten liikeideoita on testattu ja kehitetty uusyrityskeskuksissa niin huolellisesti, että nämä uudet yritykset myös kestävät aikaa ja suhdannevaihtelua, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi sanoo. Suomessa toimii 29 uusyrityskeskusta, joiden taustatukena on yli 1 500 yrityselämän asiantuntijaa. Vakka-Suomen seudulla uusyrityskeskus on osa Ukipolis Oy:n toimintaa.