Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Ei, juu, vaarinhousut

Meillä on tapana määritellä ja leimata muita ihmisiä mitä erilaisimmilla tavoilla. Vanhassa leikissä Ei, juu, vaarinhousut vastaajat jaetaan kolmeen ryhmään ja vastaajien pitää nauramatta vastata esitettyihin kysymyksiin sanoilla ei, juu tai vaarinhousut. Olen törmännyt mitä merkillisimmissä paikoissa ihmisten ennakkoluuloihin ja kuvitelmiin, jotka tavallaan muistuttavat tuota vanhaa leikkiä. Virossa Suomen kulttuuri-instituutin johtaja on julkinen henkilö, joka antaa jatkuvasti haastatteluja. Aloittaessani vuonna 2005 tuossa tehtävässä kaikki median edustajat esittivät minulle toisistaan tietämättä saman kysymyksen, johon en ole koskaan Suomessa törmännyt. Minulta kysyttiin, olenko feministi, koska Virossa ajateltiin kaikkien suomalaisten naisten olevan feministejä. Kun kysyin vastakysymyksen, miten feministi määritellään, sainkin jo monenkirjavia vastauksia. Kuva suomalaisnaisesta Virossa keskittyi tuolloin melkoisesti ulkonäköön –  suomalaisnainen kun pukeutui virolaisten mielestä tylsään tasaraitaan ja askelsi matalissa terveyssandaaleissa. Herätin ristiriitaisia tunteita, sillä jaloissani oli kotimaiset seitsemän sentin korot ja feminismin määritelmääni ei kulunut ulkonäkökysymyksiä. Toinen minulle annettu leima on koulutustaustani. Yhteiskunnassamme elää vahvasti mielikuva tutkimuskammiossaan puurtavasta epäsosiaalisesta tohtorista. Oli todella haastavaa olla aikoinaan työtön tohtori, sillä olin monen mielestä ylikoulutettu hakemiini työtehtäviin. Välillä harkitsin jopa valehtelevani olevani maisteri, sillä sellainen näytti sopivan paremmin mitä erilaisempiin työtehtäviin. Näin en kuitenkaan toiminut, vaikka tuntuikin siltä, että tutkinnostani oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Tohtorius ei ole minulle mikään itseisarvo, olen vain aina pitänyt uusien asioiden opiskelusta. Ennen kuin lähdin politiikkaan, olin kahden vaiheilla – lähteäkö opiskelemaan työn ohella toista tutkintoa vai astuako politiikkaan. Koska tohtoriudesta tuntui olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, valitsin politiikan. Eipä tullut mieleenikään, miten vaikea joidenkin tahojen oli hyväksyä tohtorisnainen demarijoukkoon. Ja minä kun luulin, että tällaiset esteet on ylitetty jo viime vuosisadan puolella. Kiitos kotitaustani, olen saanut kulkea niitä polkuja, jotka minua ovat aidosti kiinnostaneet. En sovi lokeroihin, jotka muut määrittelevät, mutta annan muiden määritellä, jos se helpottaa. On hämmästelty sitä, että minulla on auto ja en olekaan ”niin vihreä”, mitä se sitten tarkoittaneekin, tai sitä, että pystyn nauramaan itselleni – en siis olekaan huumorintajuton viherpipertäjä. Sen olen kuitenkin saanut selville, että tiettyjä leimoja kannetaan hautaan saakka – kyllä, olen heteronainen, jolla ei ole ns. omaa perhettä. Kyllä, olen feministi, jos sillä tarkoitetaan miehen ja naisen välistä tasa-arvoa. Olen myös tohtorisnainen ja kaiken kukkuraksi demari sellainen. Olen myös paljon, paljon muuta, riippuen siitä, keneltä kysytään. Ennen kaikkea koen kuitenkin itse olevani ihan tavallinen vakkasuomalainen. Palataanpa vielä lopuksi tuohon Ei, juu, vaarinhousut-leikkiin: Tuleeko sote– EI. Onko politiikka mielenkiintoista – JUU. Mitä antaisin Trumpille lahjaksi, jos hän tulisi vierailulle Vakka-Suomeen – VAARINHOUSUT, joissa olisi kaikkien Vakka-Suomen kuntien vaakunat. Jaana Vasama Uudenkaupungin valtuuston puheenjohtaja (sd.)