Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Hakkenpään sahan alueen myynnistä valitettu

Taivassalon kunnanvaltuuston syyskuisesta päätöksestä myydä Hakkenpään entisen sahan kiinteistöt Ari-Anna Oy:lle ja Länsi-Jyvä Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Taivassalolaiset Riku Virtanen ja Mika Pirilä katsovat, että myynnistä olisi pitänyt järjestää uusi tarjouskilpailu sen jälkeen, kun virolainen Ivar Kiili ilmoitti vetäytyvänsä kaupasta, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi kuluvan vuoden tammikuussa. Alueen myynnistä järjestettiin viime vuoden syksyllä tarjouskilpailu, jossa jätettiin kolme tarjousta. Valtuusto olisi myynyt sahan alueen Kiilille 135 000 euron kauppahinnalla kylpyläalueeksi. Ari-Annan ja Länsi-Jyvän tuolloin tekemä tarjous oli 161 100 euroa. Kiilin kanssa sovitun kaupan peruunnuttua kunta ei järjestänyt uutta tarjouskilpailua. Edellä mainitut yhtiöt ilmoittivat kunnalle, että heidän ensimmäisellä myyntikierroksella tekemänsä ostotarjous on voimassa elokuun loppuun asti. Kunnanvaltuuston myyntipäätös tehtiin kuitenkin vasta 17.9. Valituksessa katsotaan, että valtuuston äänin 10–6 hyväksymä myyntipäätös rikkoo kiinteistön luovuttamista koskevia kuntalain säännöksiä sekä hyvän hallinnon yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisuutta ja tasapuolisen kohtelun vaatimusta ja objektiivisuutta. Valituksessa todetaan, että markkinaehtoisesti toimivilla yrityksillä ei voinut olla tietoa kunnan ja Kiilin välisen kaupan peruuntumisesta. Kunta myi kohteen uudelleen tavalla, joka ei ollut tasapuolinen, todetaan valituksessa. Kunta on vuokrannut sahan alueen vuoteen 2026 asti Ari-Annalle kunnanhallituksen viime vuoden toukokuussa tekemällä päätöksellä. Vuokrauspäätös on kyseenalaistettu eli siitä on valitettu hallinto-oikeuteen sekä menettelyn että esteellisyysseikkojen perusteella. Taivassalon kunta tilasi kiinteistöalan ammattilaiselta arviolausunnon sahan alueen markkina-arvosta. Asiantuntijan mukaan kohteen kokonaisarvon on 150 000 +/- 15 prosenttia. Tämän arvon Ari-Annan ja Länsi-Jyvän tarjous ylittää selvästi. Tämä myönnetään myös tehdyssä valituksessa. Samalla kuitenkin huomautetaan, että kiinteistön luovutuksen markkina-arvon selvittäminen ei voi korvata avointa tarjouskilpailua