Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Historiantutkija muisteli Lokalahdella katovuosia

Historiantutkija Lauri Viinikkala oli sunnuntaina hieman hämmentynyt kutsusta Lokalahden sadonkorjuujuhlan puhujaksi, vaikka hän kotitienoilleen palasikin. – En tiennyt, mitä sanottavaa historioitsijalla ja 1700-luvun talonpoikien elämään perehtyneellä tutkijalla voisi olla nykypäivän sadonkorjuujuhlassa. Mitä opittavaa meillä muka voisi olla menneiden vuosisatojen talonpoikien maailmasta? Viinikkala kysyi. – Historiantutkijana tietysti olen sitä mieltä, että siitä voi olla. Menneisyyden ihmisten ajatukset ja huolenaiheet eivät olekaan niin kaukana omistamme kuin usein tunnumme ajattelevan. Erityisen selvää tämän olisi tietysti pitänyt olla tänä vuonna, jona sato on kesän kuivuuden vuoksi ollut monin paikoin poikkeuksellisen heikko. Kaikesta teknologisesta kehityksestä huolimatta nykytuottaja on aivan yhtä riippuvainen säiden vaihteluista kuin muutamien vuosisatojen takainen talonpoikakin. Viinikkala muisteli menneiden vuosisatojen katovuosia. – Katovuosihan vaikutti kahdella tavalla. Hyvä sato takasi talonpojalle sekä leivän pöytään että siemenviljan seuraavan vuoden satoa varten. Paha kato riisti nämä molemmat. Piti siis löytää keino, joka takaisi, että ruokaa riitti seuraavaan satokauteen asti ja siemenviljaa mahdollistamaan tuon satokauden. Erityisesti siemenviljan riittävyys oli ongelmallista, sillä kadon sattuessa viljaa voitiin toki tuoda ulkomailta. Ratkaisu löytyi viljavarastojen yksikkökoon kasvattamisesta. – Valtakunnan hallinto siirsi vastuuta viljahuollosta talonpojille ja valtakunnan tasolta yksittäisille maaseutupitäjille. Ajatus oli hyvin yksinkertainen. Jokaiseen pitäjään tulisi perustaa pitäjänmakasiini, jonka osakkaiksi paikalliset tilalliset voisivat ryhtyä. Viinikkalan mukaan suunnitelma toimi vaihtelevasti eri paikkakunnilla. – Vahvuus oli myös sen heikkous. Hyvinäkään vuosina ei keskikokoisen talon isännälle jäänyt erityisen suuria ylijäämiä sadosta, kun siitä ensin oli maksettu verot ja muut maksut. Makasiineja perustettiin erityisen paljon vuoden 1750 ennätyssadon jälkeen. Kadot loivat tarpeen makasiineille, mutta vasta hyvät sadot mahdollistivat ne, Viinikkala muistutti. Viinikkalan mukaan pitäjänmakasiini ei yksinkertaisuudestaan huolimatta ollut helppo ylläpidettävä. Kaikilla ei ollut ominaisuuksia makasiininhoitajana toimimiseen. Onnistuneet pitäjänmakasiinihankkeet kuitenkin kohottivat asukkaiden elintasoa huomattavasti. – Joissakin pitäjissä makasiinit täyttyivät nopeasti ja paikallaan makaavan viljan pilaantumisen estämiseksi viljaa alettiin myydä ja viljan sijaan lainaamaan sen myynnistä saatuja rahoja. Käytännössä näin olivat syntyneet ensimmäiset maaseutujen pankit sanan nykyisessä merkityksessä. Viinikkala otti esimerkkitapauksiksi makasiinien perustamiset Mynämäessä vuonna 1767 ja Lokalahdella vuonna 1817. Hän kysyi, mikä on katovuosien opetus. – Menneisyyden tarkastelu ei tarjoa meille suoraan ratkaisuja nykyisiin ongelmiimme. Kuitenkin koko olemassaolonsa aikana ihmislaji on pysynyt varsin samanlaisena samoine perustarpeineen ja samoine käyttäytymisineen. Historian arvo on siinä, että se toimii samaan tapaan kuin ihmisen muisti. Viinikkala heitti lopuksi haasteen. – Pohtiessanne ratkaisua johonkin ongelmaan, niin miettikää, voisiko menneisyydestä löytyä ratkaisu. Verratkaa menneisyyttä ja nykyisyyttä keskenään. Ratkaisu ei välttämättä ole edessäpäin. Se voi aivan yhtä hyvin olla jo takana.