Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Jäärata-ajo sallittua Maskun Halkkoaukolla

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ei kiellä moottoriajoneuvojen käyttöä jäiseen aikaan Halkkoaukon merenlahdella Maskussa. Ely-keskuksen mukaan maastoliikennelain mukaisen kiellon asettamiselle ei ole riittäviä perusteita. Yksi Maskun kunnan asukas on esittänyt jäärata-ajon kieltämistä Oukkulanlahden Halkkoaukolla. Maskun kunnanhallituksen lausunnon mukaan jäärata-ajo ei aiheuta merkittävää haittaa asutukselle eikä alueen virkistyskäytölle. Metsähallituksen lausunnossa todetaan, että Halkkoaukon vesialueen luontoarvot liittyvät pesivään ja muutolla levähtävään lintulajistoon. Jääaikana alueella ei ole juuri merkitystä linnustonsuojelun kannalta.