Ladataan
Etusivu Yhteystiedot Näköislehti Uutiset Vaalit Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Muistokirjoitukset Muut lehdet Kolumnit Pääkirjoitukset

Kokoomusnaiset: Kunnissa lisättävä lasten osallisuutta päätöksenteossa

Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset tekivät syyskokouksessaan kannanoton lasten oikeuksien vahvistamiseksi. – Me edellytämme, että lasten ja nuorten osallisuutta kunnallisessa päätöksenteossa on lisättävä. On kehitettävä uusia toimintamalleja, joilla voidaan varmistaa yhä useamman lapsen ja nuoren osallistaminen. Virkamiesten ja päättäjien tietoa lasten oikeuksista kunnallisessa päätöksenteossa on syvennettävä, kannanotossa vaaditaan. Kannanotossa todetaan, että esimerkiksi nuorisovaltuuston ulkopuolelle jäävät kokonaan nuoremmat ikäryhmät, ja helposti myös erityisnuoret sekä vähemmistöihin kuuluvat nuoret. Kunnan päätöksentekoprosessiin kuuluva lapsivaikutusten arviointi jää usein vajaaksi tai kokonaan tekemättä.