Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kun koirani katsoo minua

Jo vuodesta 1959 on lokakuun alussa vietetty Eläinten Viikkoa. Monissa katolisissa maissa järjestetään kirkoissa eläinten siunaustilaisuuksia – juhlapäivä omistetaan eläinten suojeluspyhimykselle Fransiscus Assisilaiselle (1181-1226). Kirjoituskursseilla yllytän ihmisiä kuvittelemaan, aistimaan, mikä eläin heidän sisällään asustaa juuri sillä hetkellä. Kysypä itseltäsi. Aamuntorkkuna meikä on ilmiselvä talviuneltaan liian aikaisin herätetty karhu, ”älä puhu mulle mitään ennen aamukahvia”-tyyppi. Yömyöhään kai räkättirastas. Päivän kiireissä kadehdin kissaa… Kunpa osaisikin elää kuin kissa: valita polkunsa ylväästi, vapaana. Edetä huoletta päivästä toiseen, saalistaen tai saalistamatta. Kenestäkään piittaamatta – tai rajusti rakastaen. Onkohan vaistonvaraista toimintaa vai rajua rakkautta, kun urossusi pureskelee ruuan jo hampaattomalle puolisolleen? Tositarina. Juuri nyt on perustettu eläinrikosten tutkintaryhmä, siis eläimiin kohdistuvien väärinkäytösten estämiseksi. Edesmennyt runoilija Jarkko Laine aikoinaan uhosi: ”Eläinten ylösnousemuksen päivänä teidän turkiksenne raatelevat teidät”. Huh huh, hurjaa. Mieluummin jatkan positiivisella palautteella: joulukuussa palkitaan taas sankarikoiria, tänä vuonna niitä on 18, hengenpelastajia kaikki. Löytäneet metsään, veteen, lumeen kohmettuneita, pelastaneet miehen tyttärineen karhun kynsistä, varoittaneet tulipalosta, hakeneet apua lietesäiliöön pudonneelle lapselle. Pieni chihuahua osasi ovenkin takaa herättää sikeästi nukkuvan miehen pelastamaan tukehtuvaa vaimoa. Perinne aloitettiin 1997, kun kuopiolainen poliisikoira Colacolan Amiraali eli Aku palkittiin sankarina. Se haavoittui hengenvaarallisesti loikatessaan kilveksi suojelemaan kouluttajaansa – keittiöveitsi rinnassaan se vielä taltutti huumehörhelöisen päällekarkaajan. Toipui. Kustantajani WSOY pyysi minua kirjoittamaan tapahtumasta romaanin. Suostuin sillä ehdolla, että sain ujuttaa kirjaan myös omat erinomaisen kouluttamattomat koirani Hartzan ja Nanan sekä luomaan Akulle salarakkaan Kuopion torin kulmille. Sankarikoira Aku (1998) on toistaiseksi eniten myyty kirjani. Aku ja vanhempi konstaapeli Pitkänen vierailivat Nousiaisten kotonani. Aku osasi nauttia vapaapäivästään: omin luvin se ahmi keittiönpöydältä vielä lämpimän pullapitkon yhtenä suupalana. No, sehän ei ollut työkeikalla eikä oma isäntä mitään pullapitkosta maininnut… Akun juhlavuonna Eläinten Viikon teemana oli ”Onko eläimesi kotonaan?” Toivottavasti on, lienee lemmikkisi mikä vaan. Rahallahan voi ostaa kelpo koiran, mutta ei sen hännän heilutusta. Itselläni on rasitteita: kannan hämähäkitkin ulos. No, kärpäsiä kyllä tapan, paitsi sitä pökkyrässä surisevaa joulukärpästä. Ja pakko myöntää, että punkit haluan tykkänään pudottaa kyydistämme. Niin, ja ripustaa peurojen sarviin heijastimet, opettaa niille liikennesääntöjä. Runoilija Eeva Kilpi menee pidemmälle: uudistaa luomiskertomusta. Tekee sen riemukkaan lapsenomaisesti: ”Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet… ja että kaikki muu mikä on, on syntynyt siinä ohessa vahingossa ja sattumalta – heidän peuhatessaan.” Tuula Sandström runoilija, kirjailija