Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Nousiaisissa valitaan nykyistä pienempi kirkkovaltuusto ´- Seurakuntien alenevat jäsenmäärät alkavat näkyä vaaleissa

Kirkosta eroamiset alkavat heijastua myös seurakuntavaaleihin. Nousiaisten seurakunnassa tämä on edessä tulevissa seurakuntavaaleissa. Nousiaisissa valitaan nyt vain 15 jäsentä kirkkovaltuustoon, kun kirkkovaltuustossa on ollut tähän asti 19 jäsentä. – Koska seurakunnan jäsenmäärä laski edellisistä vaaleista alle 4000:n, laski myös valittavien valtuuston jäsenten määrä, seurakuntasihteeri Nina Haglund kertoo. Nousiaisten seurakunnassa oli syyskuun lopussa 3 868 jäsentä, neljä vuotta sitten jäseniä oli 4 111. Seurakuntalaisten määrä on pudonnut myös muissa Vakan alueella seurakunnissa. Myös äänioikeutettuja on vähemmän. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävät täyttävät evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, jäsenyys riittää.   Mynämäen seurakunnassa on tällä hetkellä äänioikeutettuja jäseniä 5 219. Vuonna 2014 jäseniä oli vielä 5 534. Kirkkovaltuustoon valitaan 19 jäsentä, kuten viimeksikin. Uudenkaupungin seurakunnan jäsenmäärä on tällä hetkellä 12 281. Kun seurakuntavaalit käytiin neljä vuotta sitten, jäseniä oli vielä 12 935. Kirkkovaltuustoon valitaan silti 27 henkilöä, kuten viime vaaleissakin. Taivassalon kirkkovaltuustoon valitaan 15 jäsentä. Seurakunnassa on äänioikeutettuja 1 324, neljä vuotta sitten oli 1 309. Kustavin seurakunnassa on pienin mahdollinen kirkkovaltuusto, jäseniä valitaan 11. Seurakuntalaisia on 717, viime vaaleissa oli 747. Vehmaan seurakuntaan kuuluu 1 917 jäsentä, neljä vuotta sitten 2 055. Äänioikeutettujen määrä on pudonnut 1 725:stä 1 582:een. Äänioikeutetuista 16– 17-vuotiaita on peräti 45. Vehmaan kirkkovaltuustoon valitaan 15 jäsentä kuten viime vaaleissakin. Maskun seurakunnan jäsenmäärä on pudonnut neljässä vuodessa 8 300:sta noin 7 500:een. Kirkkovaltuustoon valitaan 23 jäsentä. – Vielä ei olla putoamassa alempaan kastiin, kirkkoherra Jouko Henttinen toteaa.   Myös Naantalin seurakuntayhtymän seurakunnat ovat supistuneet. Merimaskun seurakunnassa on 1 373 jäsentä, neljä vuotta sitten 1 441, Naantalin seurakunnan jäsenmäärä on 11 589, viime vaalien alla 11 730, Rymättylän seurakuntaan kuuluu 1 714 henkilöä, neljä vuotta sitten Rymättylässä oli 1 828 seurakuntalaista. Merimaskun, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat muodostavat Naantalin seurakuntayhtymän, jossa toimitetaan kahdet vaalit. Vaaleilla valitaan jäsenet seurakuntaneuvostoon, joka johtaa seurakunnan toimintaa sekä yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka käyttää ylintä päätösvaltaa seurakuntayhtymälle kuuluvissa asioissa.   Merimaskun seurakuntaneuvostoon valitaan kahdeksan jäsentä, Naantalin 14 ja Rymättylän seurakuntaneuvostoon kahdeksan jäsentä. Naantalin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon valitaan yhteensä 31 luottamushenkilöä, joista neljä Merimaskusta, 22 Naantalista ja viisi Rymättylästä. Valittavien luottamushenkilöiden lukumäärä ei ole muuttunut vuoden 2014 vaaleista. Molemmissa vaaleissa on erilliset ehdokaslistat. Sama ehdokas voi olla ehdolla molemmissa vaaleissa tai vain toisessa. Naantalissa äänestetään valkoisella lipulla ehdokasta yhteiseen kirkkovaltuustoon ja oranssilla lipulla seurakuntaneuvostoon.     Seurakuntavaalit ovat 18.11.2018. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on 6.– 10.11.2018. Seurakuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein.