Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Mynämäessä ja U:gissa aggressiivista kotimyyntiä

Kuluttaja-asiamies on joutunut puuttumaan aggressiiviseen kotimyyntiin. Kuluttaja-asiamiehelle tehdyissä ilmoituksissa toistuvat kertomukset aggressiivisesta menettelystä, esimerkiksi tunteja kestävistä myyntiesittelyistä. Myyjä ei meinaa poistua paikalta, vaikka talonomistaja sitä pyytäisi. Ongelmia on ollut myös kaupan peruutusoikeudessa tai siinä, ettei siitä ole kerrottu lainkaan. Uudenkaupungin omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Arto Salonen kertoo, että aggressiivista kotimyyntiä on ollut paljon myös Vakka-Suomen alueella. – Se kohdistuu selvästi iäkkäämpiin taloihin, joissa asuu usein ikäihmisiä. Kun myyjä tulee kotiovelle, lupaa tehdä ilmaisen kartoituksen esimerkiksi katon kunnosta, sellaisessa tilanteessa tulee helposti kaupat tehtyä, eikä kaupan purkaminen ole ollenkaan helppoa, Salonen sanoo.   Uudessakaupungissa on kierrellyt myyjiä, jotka ovat kaupanneet muun muassa katon pesua ja käsittelyä, kattoremonttia, jätevesiputkien sukitusta, putkiremonttia, ikkunaremonttia ja ilmanvaihtokoneita. Myös Mynämäessä on myyjiä kiertänyt ahkerasti. Haloo Mynämäki -ryhmässä Facebookissa ihmiset ovat varoitelleet toisiaan kaupittelijoista. Kuluttaja-asiamies on selvittänyt kotimyyntimenettelyjä tänä vuonna muun muassa Ideko Oy:n, Suomen Lämpöikkuna Oy:n, Pohjolan Energia Oy:n, Kotisun Oy:n ja RestaKoti Oy:n kanssa ja edellyttänyt niiltä sitoumusta ongelmallisten menettelyjen korjaamiseksi. Salonen kertoo, että myös omakotiyhdistyksen tilaisuuksissa on varoiteltu kotimyynnistä. – En nyt sanoisi, että kaikki niistä harrastavat aggressiivista myyyntiä tai että remontissa sinällään mitään vikaa olisi. Sellaisiakin tapauksia on kuitenkin ollut esiin, että kun omakotiasukas on kilpailuttanut remontin, hän on saanut toisaalta paljon halvemman tarjouksen. – Olemme varoitelleet omakotitaloasukkaita tästä ylihinnoittelusta. Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja on itsekin kokenut, minkälaista kotimyynti on. – Viimeksi tällä viikolla minulle yritettiin myydä putkiremonttia. Oli kovan työn takana kertoa, että en nyt ihan oikeasti halua taloomme mitään putkiremonttia. Hän arvelee, että aggressiivista kotimyyntiä on erityisesti niillä alueilla, joissa kaupanteko onnistuu. Salonen sanoo, että kaupanteossa kannattaa harrastaa malttia. – Omakotiliiton ja yhdistysten neuvona on, että kaupasta ei pitäisi päättää heti, vaan pyytää tarjouksia useammasta paikasta ja vertailla hintoja. Lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota materiaaleihin, joilla remontti tehtäisiin. Joskus käytössä on sellaisiakin materiaaleja, jotka eivät edusta Suomen standardeja.   Asuimme Turussa omakotitalossa 18 vuotta. Pari vuotta sitten muutimme Uuteenkaupunkiin. Sen jälkeen ovikello on soinut tiiviiseen tahtiin. Jo heti ensimmäisten kuukausien aikana Uudessakaupungissa meille käytiin kauppaamassa katon pesua ja käsittelyä, keittiöremonttia, ilmanvaihtolaitteita ja ikkunaremonttia. Jos olisimme ostaneet kotimyyjiltä kaikki ne remontit, jotka heidän mielestään olivat välttämättömiä, remontteihin olisi mennyt parissa kuukaudessa yli 50 000 euroa. En usko, että 90-luvun puolivälissä rakennettu talo sentään niin surkeassa kunnossa on. Keittiössä tehtiin pientä remonttia, mutta saimme kotimyyntiä halvemman tarjouksen paikallisesta liikkeestä. Ovikello on soinut useasti tänäkin syksynä. Se tässä kummastuttaa, että miten jo parin vuoden aikana meillä on käynyt kotimyyjiä enemmän kuin 18 vuoden aikana Turussa. Ehkä kaupanteko Turussa on vaikeampaa. Ovea ei avata, tai jos avataan, sanotaan tylysti heti kiitos ei. Täällä ihmiset käyttäytyvät ehkä ystävällisemmin. Pitäähän sitä kuunnella, mitä toinen haluaa kertoa ja voisihan sitä kahvitkin tarjota. Teija Uitto