Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Posliininmaalaus kehittää pitkäjänteisyyttä

Mynämäkeen lukion kuvaamataidon luokkaan kokoontuu maanantai-iltaisin joukko Raisio-opiston posliininmaalauksen kurssilaisia mukanaan isot työkalupakit värijauhepurkkeja ja siveltimiä muine tykötarpeineen. Kirsi Ollonqvistillä on tällä hetkellä ohjattavanaan yhdeksän kurssilaista, mutta uudetkin kurssilaiset toivotetaan tervetulleeksi, sillä maksimissaan ryhmään mahtuisi 12. Kurssilla uusille opastetaan ensin värien tekeminen, mutta siitä eteenpäin esimerkiksi eri tekniikat tulevat vastaan sitä mukaa, millaisia töitä kukin haluaa tehdä. – Piirtää ei tarvitse osata, mallin voi jäljentää kalkkeeripaperin läpi. Hikikarpaloita siinä vain tulisi otsalle, jos piirrettäisiin vapaalla kädellä, Ollonqvist naurahtaa ja kurssilaiset nyökyttelevät. Kalkkeeripaperin viivat häviävät poltossa posliinin pinnalta pois.     Posliininmaalauksessa käytettävät värit ovat jauhoina, ja ne sekoitetaan öljyn kanssa ensin kovaksi paakuksi. Maalatessa väriä ohennetaan toisella öljyllä. Työ poltetaan maalaamisen edetessä välillä 3–4 kertaa. Työ on siis hidasta, eikä lukukauden aikana kovin monta ehdi valmiiksi tekemäänkään. – Yksi syy, miksi tänne kurssille aikanaan tulin, oli se, että halusin opettaa itselleni pitkäjänteisyyttä, toteaa Erja Laiho . Ollonqvist myöntää, että kärsivällisyyttä ja itsensä haastamista tarvitaan. – Mutta tässä on hyvä, että välillä voi tehdä vaikeaa ja välillä taas jotakin helppoa. Ja vasaraakin voi joskus käyttää, se helpottaa, hän muistuttaa. – Ja sitten voi mennä mosaiikkikurssille, jos paljon tulee niitä vasaratöitä, Raija Silvola  lisää. Palasiksi ei töitä kovin usein tarvitse pistää eikä niitä juuri keskeneräisiksikään jää. –  Terttu Nyström aikanaan kirjoitti minulle lapun, että ”sisulla pääsee vaikka ojan yli”, näyttää Pirjo Katunpää edelleen pakissaan tallessa olevaa lappua.     Osalla nykyisistä kurssilaisista on takana jo vuosikymmeniä harrastuksen parissa, esimerkiksi Leila Hiivola aloitti jo 1980 Mietoisissa ja kun opiston piiri sieltä loppui, hän siirtyi Mynämäkeen. Osa on jatkanut kurssilla käymistä tauotta, osa pitänyt välillä tauon ja palannut taas. – Tänne on aina pakko päästä, tämä on sellainen henkireikä. Kotonakin teen välillä, mutta mitään vaikeaa en ryhtyisi kotona yksin tekemään, kertoo Tuula Keskitalo . Samaa toteaa Katunpää: – Kyllä tässä ajassa on paljon ehtinyt tehdä, turhaa ja vähemmänkin turhaa, mutta ei täältä millään haluaisi olla poiskaan. Ja ihmeen paljon tässä aina oppii kaikkea uutta. – Kyllä tässä tämä porukka on tärkeä, ei pelkästään maalaaminen, lisää Laiho. Ollonqvistin yhdessä ryhmässä on pari rippikouluikäistä tyttöä. – He sanoivat, että täällä on kivaa kun voi jutella.     Kurssilaisilla on työn alla tällä hetkellä maljakoita, lautasia ja kuppeja. He ovat tehneet niin käyttö- kuin koriste-esineitä, ja monet niistä ovat päätyneet sukulaisille ja tuttaville lahjaksi. – Olen kaikille 30 vuoden sisällä syntyneille suvun jäsenille maalannut ristiäislahjaksi pienet kahvikupit, ja kyllä niitä jo ihan odotetaan, Katunpää kertoo. Ja kun on koko talvi on aherrettu, on työn tuloksia kiva esitellä myös yleisölle. Viimeksi Ollonqvistin ryhmien työt olivat esillä Raisiossa kauppakeskus Myllyssä. – Se oli hienoa, kun kauppakeskus myös mainosti sitä. Kaukaisin katsoja, joka oli tullut ihan näyttelyn takia, tuli Urjalasta asti, Ollonqvist kertoo.