Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Olemme naapureita monella ulottuvuudella

Olemme toisillemme naapureita monella ulottuvuudella: globaalilla, alueellisella ja paikallisella tasolla. Naapuruus-sana liittyy siihen, mikä kuva meillä on muista ja muilla meistä. Niihin liittyy paljon myyttejä ja stereotypioita. Mielikuvat ovat usein aika voimakkaita, ja kantavat hyvää ja hauskaa karikatyyrileimaa, mutta kääntöpuolella voivat myös estää meitä ajattelemasta laajemmin. Näin totesi Mynämäessä Naapuruus-keskustelussa lauantaina luennoinut Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe . Lukion salissa pidetty keskustelutilaisuus oli osa Mynämäen kunnan ja Koneen Säätiön ylläpitämän Saaren kartanon residenssin yhteistyössä järjestämää Naapuruus-viikonloppua, jonka toisena päivänä sunnuntaina puolestaan innostettiin kuntalaisia kutsumaan naapureitaan kylään.   Viime vuonna Suomen 100-vuotisjuhlavuotta vietettiin teemalla yhdessä, ja silloin Laura Kolben mielestä hetkeksi ympäri Suomen onnistuttiinkin pönöttämättä pitämään hauskaa yhdessä. Suomikuva ei hänen mielestään ole sisäsyntyisesti kovin sosiaalinen, siinä ei ole yhteisöllisyyden elementin rakentamista, kuten vaikka Ranskan tai Ruotsin tarinoissa. Kansallinen omakuvamme on jopa yllättävän hitaasti muuttuva, jo 1800-luvulla luotu. Ihanteellisessa maisemakuvassa esimerkiksi olemme itse ihailemassa metsäistä järvimaisemaa, eikä kuvassa seistään aina yksin ja se maisema on meidän eikä siellä näy häiritseviä naapureita. – Tämä on se iso haaste, löytää meiltä se kommunikaation taso, me ja ne muut, koska siellä maisemassa seistään yksin ja se maisema on meidän, Kolbe totesi. Sankarit kuuluvat kansalliseen omakuvaan, ja paljon pärjääjä-stooreja löytyy itsekunkin sukutarinoissa, vahvaa ”minä itse työnteon kautta” ajattelua. Kolbe muistutti kuitenkin, että Suomesta löytyy joukkovoimaa, mistä kertoo muun muassa se, miten yli säädyn nousseet kansanliikkeet rakensivat Suomea. Kansakunta on myös nivoutunut yhteen kriiseissä, uhka auttaa meitä liittämään naapuriketjut yhteen.   Kun Suomessa siirryttiin maalta kaupunkiin ja koulutuksen kautta keskiluokkaan, alettiin topeliaaniseen maisemaan iskeä kerrostalokeskittymiä ja rakentaa naapuruuksia taloissa ja kortteleissa. – Miten ihmiset ottavat ikään kuin tilan haltuun. Vielä liian vähän tiedetään tästä, miten se toteutuu, mutta monissa tutkimuksissa on todettu, että monet palaavat lapsuutensa maisemiin, kun heillä on oma perhe. Huomataan, että se tarjoaakin tunteen turvallisuudesta ja jatkuvuudesta. Kolbe pohti luennossaan myös sitä, millä prosessilla moderni naapuruus hahmottuu. – Moderniin elämään kuuluu se kuuluisa rintamamiestalo, joka loi uudenlaisia naapuruuksia. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin meillä syntyi omalaatuinen puoliurbaani keskiluokka, johon liittyi voimakas uusnaapuruuden rakentaminen ja sosiaalinen muista välittäminen. Tällä hetkellä Suomi kaupungistuu, ja urbanismi on tulevaisuuden suunta. Kolben mielestä samalla kannattaisi muistaa, mitä sana urbanite merkitsee: – Se tarkoittaa kohteliaisuutta ja hyvätapaisuutta. Urbanismin ytimessä siis on se, että joudumme kestämään, sietämään ja asumaan lähellä erilaisia ihmisiä.   Tilaisuudessa käytiin myös paneelikeskustelu, jossa olivat mukana kunnanjohtaja Seija Österberg , Wirmo-Seuran perinnevastaava Juhani Heino , kotitalouden lehtori ja sukutilan emäntä Riikka Antola , Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies ja Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio .   Keskustelussa todettiin muun muassa, että varsinaissuomalainen varauksellisuus ja luonteenpiirre, jossa toiselle annetaan elintilaa eikä tuppauduta, on myös hyvä puoli. Varsinkin kun siihen liittyy myös luotettavuus, että kun jotakin toiselle luvataan, se myös pidetään. Entisaikojen kyläilykulttuuriakin kaivattiin, vaikkei ehkä aivan entisessä mitassa. – Mitä voisi naapuruuden hyväksi tehdä? Sellaisella iloisuudella otettaisiin haaste vastaan tutustua uusiin ihmisiin, eikä unohdeta huumoria, toivoi Riikka Antola. Yleisössä keskustelua kuunnellut Katja Rippstein esitti, että hyvästä naapuruudesta voisi luoda Mynämäelle seuraavan brändin, ja miettiä millä sitä voisi edistää, esimerkiksi hyvällä naapuruusteolla? Yhteisöllisyyden rakentamista jatketaan ainakin Saaren kartanon taholta, sillä keskusteluun johtaneet kartanon toiminnanjohtaja Leena Kela ja yhteisötaiteilija Pia Bartsch kertoivat, että puolivuotiseksi alunperin suunnitellun, Mynämäen keskustassa sijaitsevan yhteisöllisen tilan Saarekkeen toiminta jatkuu, ja kartanolla ollaan avoimia sille, mitä kuntalaiset haluaisivat siellä tehtävän.