Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kehätyö kiertää etsimässä työllistäviä yrityksiä ja yksityisiä

Kuluvan syksyn aikana kolkuttelee yritysten ovilla Mynämäessä, Nousiaisissa, Vehmaalla ja Taivassalossa kaksi päättäväistä ja aktiivista naista, Anu Uusitalo ja Tea Sainio , etsimässä työpaikkoja alueen nuorille. Lähiviikkoina heidät nähdään myös alueen kaupoissa kyselemässä yksityisiltä kuntalaisilta, olisiko tarvetta palkata nuori vaikka pihatöihin tai siivoukseen. – Tsempataan nyt koko alue yhdessä nuorten työllistämiseen paikallisesti, he painottavat. Mynämäen-Nousiaisten 4H-yhdistyksen Kehätyö-projekti avasi keväällä nettisivuston, jossa tämän alueen yritykset ja yksityiset voivat etsiä työntekijää lyhyeen tai pidempään työhön ja nuoret puolestaan etsiä työtä. Sivustossa oli alkuun teknisiä ongelmia, mutta ne on nyt korjattu ja kehatyo.fi on valmis ottamaan vastaan ilmoituksia avoimista työpaikoista. Samalla sivustolle on lisätty uusia ominaisuuksia, kuten työnantajalle lähetettävä lisäohjeistus. – Hänelle lähtee nyt sähköpostilla myös työsopimus- ja työtodistusmallit, koska pyrimme siihen että ne aina myös tehtäisiin kirjallisena. Infopakettiin on lisätty myös tietoa palkkauksesta ja tulossa on vielä tietoa nuorten työllistämisen erityispiirteistä, muistuttaa 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja ja Kehätyö-projektityöntekijä Anu Uusitalo. Yritykset ja yksityiset voivat katsoa sivustolta tietoja myös jo olemassa olevien 4H-yritysten tarjonnasta. Palveluun rekisteröityneille nuorille puolestaan lähtee infopaketti, jossa annetaan ohjeita muun muassa työhakemuksen tekemiseen ja siihen, miten puhelimessa keskustellaan työnantajan kanssa. – Ohjeita sellaisin tilanteisiin, joissa nuoret eniten jännittää, Tea Sainio toteaa. Palvelun kohdennusta on parannettu. Sinne on nyt eritelty kunnat ja nuori voi rajata etäisyyden, jonka sisällä hänen on mahdollista tehdä töitä, ja sivusto välittää hänelle ilmoituksia vain tämän rajauksen sisällä olevista sopivista työpaikoista.   Kun palvelu keväällä lanseerattiin, työtä hakevia nuoria ilmaantui, mutta työnantajien puolella oli hiljaista. Vaikka Uusitalo ja Sainio edelleen toivovat, että yritykset itse ottaisivat heihin yhteyttä, päättivät he nyt lähteä kiertämään yrityksissä paikan päällä. – Sadan prosentin kattavuutta ei varmaan saada, mutta niin paljon yrityksiä käydään syksyn aikana läpi kuin ehditään, Uusitalo toteaa. Yrityksille tehdään pikaesittely sivustosta ja sen tarkoituksesta, jätetään asiasta muistuttamaan esite sekä ”Meilläkin voi nuori työllistyä”-tarra, jonka yritys voi pistää näkyvään paikkaan ikkunaan tai oveen kertomaan siitä, että on valmis ottamaan nuoren töihin. – Ehkä sitten tarran huomaaville nuorillekin heräisi ajatuksia uusista työmahdollisuuksista, Sainio vinkkaa.   Seuraavan kolmen viikon aikana Anu Uusitalo ja Tea Sainio esittelevät kuntalaisille kauppojen eteisissä mahdollisuutta työllistää nuoria sivuston kautta: viikolla 42 Mynämäessä, viikolla 43 Taivassalossa ja viikolla 44 Vehmaalla ja Nousiaisissa. Sivustoa on käyty esittelemässä myös kunnissa, ja Mynämäen, Vehmaan ja Taivassalon kanssa on jo sovittu, että nuorten kesätyöpaikat pistetään ensi keväänä hakuun sivuston kautta. Nousiaisten kanssa neuvottelut ovat vielä kesken. Sivuston paras puoli sekä työnantajalle että nuorelle on, ettei sen käyttäminen maksa mitään. Vuodenvaihteen jälkeen projektissa sitten käännetään katse nuoriin ja sparrataan heitä työnhakuun.