Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

”Uskon työn olevan monipuolista”

Lokakuun alussa Vehmaan hallinto- ja taloussuunnittelijana aloittanut Heli Antikainen-Pauna on tarttunut töihin hyvillä mielin. Eniten uutta viranhaltijaa työllistää tällä hetkellä ensi vuoden talousarvion laatiminen. Heli Antikainen-Paunalle kunnassa työskentely on tuttua, vaikka Vehmaa ja Vakka-Suomi eivät hänelle entuudestaan tuttuja seutuja olekaan. Hän on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. – Siirryin tänne Vehmaalle Salon kaupungin sivistystoimen taloussuunnittelijan tehtävistä. Ennen Salon seudun kuntaliitosta toimin 5,5 vuotta Suomusjärven kunnansihteerinä ja sitä ennen Liedossa asuntosihteerinä, kertoo Heli Antikainen-Pauna. Salon kaupungilla Antikainen-Pauna ehti toimia myös vapaa-aikatoimen päällikön sijaisena kolme vuotta taloussuunnittelijan tehtäviensä ohessa. – Sen sijaisuuden aikana työ tuntui mukavan monipuoliselta ja haastavalta. Kun sijaisuus päättyi, kaipasin lisää haasteita, Antikainen-Pauna sanoo. Vehmaalla hän uskoo työn olevan nimenomaan monipuolista, koska kunta on pieni. – Isomman kunnan organisaatiossa työ on erilaista. Heli Antikainen-Pauna asuu Paraisilla. Syntyjään hän on Aurasta ja myös Salossa hän on asunut. – Nyt on mukava tutustua myös tähän Vakka-Suomeen. Täällä on mukava positiivinen vire, uusia työpaikkoja ja Vehmaallakin asukasluku ja sitä kautta verotulot ovat kasvussa. Hallinto- ja taloussuunnittelija ei suunnittele muuttoa Vehmaalle, mutta vapaa-ajanasunnon hankintaa hän on miehensä kanssa miettinyt. Heli Antikainen-Paunan perheeseen kuuluu myös kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Vapaa-ajallaan hän harrastaa veneilyä ja suunnistusta. – Suunnistusta olen harrastanut ihan lapsesta asti. Vapaa-ajalla Antikainen-Pauna tekee myös sivutoimisesti isännöintitöitä oman yrityksensä kautta.