Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Mynämäessä huutokauppa diakoniatyön hyväksi

Mynämäen seurakunta järjestää lauantaina 13.10. klo 10 alkaen Kanttorilan pihapiirissä hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotto menee lyhentämättömänä diakoniatyön kautta erityisryhmien kuten omaishoitajien, omaishoidettavien, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten parissa tehtävään työhön. Huutokaupan näyttötunti alkaa klo 9. Meklarina toimii diakoniatyön johtokunnan puheenjohtaja Jouni Syrén . – Huutokaupattavaksi on tuotu paljon arvokastakin tavaraa. Ilmiselvästi diakoniatyön arvostus ja merkitys on seurakuntalaisten silmissä kasvanut koko ajan. ja varmaan moni on katsonut, että tätä kautta hyväntekeväisyyteen osallistumalla apu jää oman paikkakunnan apua tarvitseville, Syrén toteaa. Hyväntekeväisyyshuutokauppa järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. – Tästä olisi hyvä tehdäkin diakoniatyölle perinne, kun ajat ovat tällaiset, että kaikesta leikataan. Jotenkin ihmiset ovat aina kuitenkin mieltäneet, että sitten kun kukaan muu ei auta, seurakunnan diakoniatyö auttaa, toteaa diakoniatyön johtokunnan jäsen Helka Rekola . Diakoniatyöntekijä Sanna Jalonen kertoo, että seurakunta tekeekin diakoniatyötä nykyisin yhä enemmän vuoropuhelussa kunnan sosiaalityön kanssa. – Juuri oli sosiaalityöntekijöiden kanssa palaveri, jossa hiottiin uusia yhteistyömuotoja, joissa molemmat olisivat läsnä, Jalonen kertoo.   Kanttorilaan on jo tuotu huutokauppaan lahjoituksina tavaraa laidasta laitaan, ja vielä ehtii tuomaan perjantaina klo 12 lähtien. – Lahjoituksina on tullut muun muassa mattoja, jotka olivat edellisvuoden huutokaupan hittituote, sekä astioita, polkupyörä, työkaluja, uusia kenkiä ja minkkiturkkikin, Sanna Jalonen luettelee. Astioiden joukosta löytyy muun muassa Iittalaa ja Kupittaan savea.   – Kun ihmiset tyhjentää huushollejaan, kannattaa miettiä olisiko tavaroissa huutokaupattavaa. Yksikin mies toi pussin, jonka oli meinannut heittää pois. Siellä oli kehrättyä pellavalankaa, ja sellainenhan voi olla toiselle isokin aarre, Jalonen toteaa. Sen lisäksi, että huutokaupoista kertyy arvokasta apua, ne tuottavat myös diakoniatyöntekijän kaipaamia kohtaamisia. – On ollut ihana huomata, että ihmisiä, joita ei ole muuten näkynyt seurakunnan toiminnassa, on tuonut tänne tavaroita ja jäänyt juttelemaankin.