Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Syysmarkkinoilla satsattiin tänä vuonna lapsiin

Uudenkaupungin perinteisillä syysmarkkinoilla oli tänä vuonna satsattu erityisesti lapsiin. Lauantaina heti aamukymmenestä lähtien Myllymuori eli Kerttu Aaltonen hauskutti lapsia kaupungin teltalla. Myllymuorin vetämien laululeikkien lisäksi kaupungin teltalla oli mahdollista askarrella juureshahmoja. Mistä oli siis kyse? – Torikauppias Terttu Lundelin on lahjoittanut meille juureksia, joille mistä voi tehdä hahmoja, Aaltonen esitteli ensimmäisenä loihdittua porkkanahahmoa. Myöhemmin markkinoilla järjestettiin myös maalauspaja ja pomppulinna oli kovassa käytössä markkinoiden ajan. Syysmarkkinakojut olivat avoinna jo perjantaina, mutta lauantai oli perjantaita vilkkaampi päivä. Myynnissä oli vaatteita, koreja, käsitöitä, lakritsia, kukkia ja monenlaista muutakin. Paikalliset poliitikot olivat myös vahvasti edustettuina lauantaina markkinoilla. Uudenkaupungin kaupunki haastoi markkinakävijöitä myös somehaasteella, jossa oli mahdollista kuvata itsensä syysmarkkinalakanan edessä ja jakaa tuo kuva Facebookissa. – Tarkoitus on tuoda somea kaupunkilaisille tutuksi, kertoi Jaana Pieniniemi-Lahikainen. Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen paikallisosaston edustaja Pirjo Elo jakoi markkinoilla tietoa ja myi Roosa-nauhoja. – Tämä on yhdistykselle perinne, että myydään nauhoja täällä, siinä samalla kohtaa ihmisen ja tulee juteltua muutakin, Pirjo Elo kertoi.