Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Pienten puolesta

Yhteiskunnassamme eletään ristiriitaisia aikoja. Samalla, kun koulutuksen merkitystä ja opetuksen laatua halutaan korostaa, on aggressiivisen koulujen lakkauttamisen seurauksena ajauduttu tilanteeseen, jossa kouluja on lukumääräisesti saman verran kuin viimeksi vuonna 1905. Erityisesti pienet koulut ovat monessa kunnassa joutuneet poliittisen valtataistelun pelinappuloiksi, kun nopeita, ja yleensä kyseenalaisia,  säästötoimia on lähdetty toteuttamaan. Mynämäessä vääntöä kouluverkon supistamisesta on käyty jo vuosia. Koulujen lakkautuksiin ei vielä ole ryhdytty, lähinnä kuntalaisten aktiivisen toiminnan ja vastustuksen ansiosta. Tämä sinällään jo kertoo, että kyseessä on kuntalaisille tärkeä asia. Lainatakseni erästä lehtikirjoitusta: ”Kun maaseudulta kuuluu soraääniä, silloin on hätä. Maaseudun asukkaat ovat perustyytyväisiä ihimisiä, ja harvoin korottavat ääntään vaatiakseen mitään.” Nyt me olemme korottaneet äänemme ja vaatineet. Opetuksen laatu ja opetussuunnitelma on noussut yhdeksi kantavaksi teemaksi tämänkertaisessa kouluverkkokeskustelussa. Voimassa oleva opetussuunnitelma on ensimmäistä kertaa rakennettu tukemaan opetusta kaikenkokoisissa kouluissa, niin isoissa kuin pienissäkin. Opetussuunnitelma korostaa aikaisempaa enemmän ympäristövastuullisuutta, kestävää kehitystä, yhteisöllisyyttä ja toisaalta yksilönä kasvamista samoin kuin koulun, kodin ja yhteisön toimivaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Koulun koko tai sen käytettävissä olevat välineet eivät takaa laadullisesti parasta opetusta. Suuremmassa roolissa on opetushenkilöstön sitoutuneisuus ja motivaatio, jotka mm. Huolin koululla ovat huippuluokkaa. Ala-asteella valetaan perustus koko elämän mittaiselle oppimiselle ja yleissivistykselle. Pienessä koulussa, jossa opettaja todella tuntee jokaisen oppilaansa ja osaa ottaa huomioon tämän vahvuudet ja yksilöllisyyden, tuo perustus valetaan niin lujaksi, että se kantaa läpi teinivuosien myllerryksen aina aikuisuuteen asti. Pienessä koulussa oppilaalla on myös parempi mahdollisuus kasvaa rohkeasti omaksi itsekseen, suurissa yksiköissä taas yksilöllisyys helposti tukehtuu.   Vastakkainasettelu ”enemmistön” ja ”vähemmistön” kesken on absurdia. Varsinkin kun enemmistö leimataan vähemmistöksi. Yli puolet Mynämäen ala-asteen oppilaista käy muuta kuin Laurin koulua. Maalaisjärjellä ajateltuna siis yli puolet oppilaiden perheistäkin asuu muualla kuin keskustaajamassa. Tästä johtopäätöksenä merkittävä osa kunnan verotuloista saadaan keskustaajaman ulkopuolelta. Menettämällä kylien nykyiset ja tulevat asukkaat, menetetään samalla nämä verotulot ja heikennetään niin kunnan kuin yksityistenkin tarjoamia palveluja erityisesti keskustan alueella. Sen sijaan, että luodaan vastakkainasettelua kylien ja keskustan välillä, tulisi nähdä, että ilman toista ei ole myöskään toista.   On jo moneen kertaan todettu, etteivät koululakkautukset tuo toivottuja säästöjä, vaan saattavat jopa nostaa perusopetuksen kustannuksia, kuten useassa kunnassa on huomattu. Säästölaskelmissa ei myöskään ole otettu huomioon koulujen lakkautuksen kerrannaisvaikutuksia, jotka konkretisoituvat vasta vuosien kuluessa mm. nousseina erityisopetuksen ja kouluterveydenhuollon kustannuksina, puhumattakaan lasten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemisestä, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Käytäessä keskustelua kouluverkosta, käydään samalla keskustelua kunnan arvoista. Sen sijaan, että yritetään toteuttaa muutaman henkilön utopiaa modernistaTurun nukkumalähiöstä, voitaisiinko keskittyä kehittämään Mynämäen jo olemassaolevia vahvuuksia? Voisiko tulevaisuuden Mynämäki olla ylpeästi juuri sitä, mitä se on: Vehreä maalaiskunta elinvoimaisine kylineen ja kyläkouluineen. Paikka jossa on kaikkien hyvä elää ja asua. Katja Lintula Kyläläinen Huolilta