Ladataan
Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Lemun päiväkodin remontti alkaa

Lounatuulen päiväkodin korjaus- ja muutostyöt pääsevät vauhtiin Lemussa. Maskun kunnanvaltuusto myönsi maanantaina hankkeeseen 250 000 euron lisämäärärahan. Toisaalta vesivahinkoon on luvassa arviolta 125 000 euron korvaussumma vakuutusyhtiöltä. Lounatuulen vesivahingon korjaus sekä peruskorjaus- ja muutostyöt maksavat yhteensä 610 000 euroa. Päiväkodissa uusitaan keittiölaitteita sekä muita kalusteita ja varusteita. Lisäksi muutostöitä tehdään niin, että Lounatuuleen saadaan kolmas päiväkotiryhmä.   Valtuusto hyväksyi perusturvakuntayhtymä Akselin tämän vuoden talousarviomuutokset. Sopimusten tuomiin palkankorotuksiin menee 190 000 euroa. Hallinnon 200 000 eurosta 80 000 euroa on varattu postimaksuihin, joita on maksettu takautuvasti vuodesta 2015 saakka. Loput summasta on Mynämäen väistötiloihin siirtymisestä johtuvia kustannuksia. Terveyspalveluiden 100 000 euron potti jakautuu tasan väistötiloihin siirtymisestä johtuviin mahdollisiin henkilöstökustannuksiin ja mahdollisiin tuleviin laite- ja kalustehankintoihin.   Susanna Lehtojärvi (kok.) esitteli valtuustoaloitteen lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönotosta Maskussa. Aloitteessa oli mukana 25 allekirjoittajaa niin, että kaikki valtuustoryhmät olivat edustettuina. Aloitteen mukaan arviointi olisi otettava käyttöön asteittain. Pitkän linjan tavoitteena olisi kuitenkin päästä mukaan Lapsiystävällinen kunta -malliin, jonka Suomen Unicef on kehittänyt kannustaakseen ja tukeakseen kuntia kehittämään hallintoaan ja toimintatapojaan lapsiystävällisemmiksi ja samalla edistämään kunnan nuorimpien asukkaiden oikeuksia.