Etusivu Uutiset Näköislehti Muut lehdet Yhteystiedot Kulttuuri Urheilu Mielipiteet Teemat Kolumnit Pääkirjoitukset

Kiitos Nousiaisten kunnalle hyvästä yhtenäiskoulusuunnittelusta

Kiitos lukuisista työtunneista eri kouluvaihtoehtoja punninneille ammattilaisille. Yläkoulurakennuksen vajaakäytöstä ja alakoululaisten tilaongelmasta syntynyt yhtenäiskouluajatus on vihdoin edennyt toteutukseen. Kuntalaisten kuulemisella startattu työ sai vihdoin keväällä konkretian oppilaiden vanhemmille esitettyjen pohjapiirrosten myötä. Kiitos huolellisesta pohjatyöstä yhtenäiskoulusuunnittelutyöryhmälle. Kiitos päättäjille koulujen kuntotutkimuksista. Tutkittu tieto auttaa etenemään kohti terveempää oppimisympäristöä. Kiitos kasvatus- ja sivistyslautakunnalle päätöksestä siirtää väliaikaisesti 5. ja 6. luokat Henrikin yksikön väljempiin ja terveellisempiin tiloihin. Valitettavasti oppilaiden sisarukset ja osa kavereista jäivät vielä toiseen yksikköön ja yhteisön hajautus eri kiinteistöihin vaikeuttaa luonnollisesti myös opettajien välistä yhteistyötä. Mm. päivittäiset siirtymät haastavat työjärjestysten tekemisessä. Onneksi muutaman vuoden päästä kaikki toimivat saman katon alla ja kokonaisuuden hyödyt saadaan käyttöön: opettajien ammattitaidon käyttö joustavasti yli luokkarajojen mahdollistuu, oppilaan siirtymävaihe yläkouluun poistuu, ja sisarukset pääsevät samaan kouluun esiluokalta 9. luokkaan saakka. Kiitos Nummen koulun henkilökunnalle kärsivällisyydestänne! Vuosien epätietoisuuden jälkeen ahtaat ja epäterveet työolot vaihtuvat tiloihin, joissa voitte keskittyä opettamiseen nykyaikaisesti OPS:n mukaisesti. Kiitos kunnalle opetusalan ammattilaisten kuulemisesta. Näin taataan toimiva yhtenäiskoulu vuosiksi eteen päin. Kiitos valtuustolle, joka on päätöksellään hyväksynyt suunnitelman Moisiontie 16:een rakennettavasta 6–10-vuotiaiden lisärakennuksesta. Toivottavasti voimme kahden vuoden päästä puhua vain yhdestä toimivasta yhtenäiskouluyksiköstä, johon kuntamme on panostanut monien vuosien suunnittelulla. Kiitos 5.–6.-luokkalaisille pilottisankareille: Nummen nuoremmat liittyvät vielä seuraanne, jolloin voitte taas pelata yhteisiä välituntileikkejä aiempaa vehreämmässä pihapiirissä! Henrikin yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry